Turvavesiviitat

Vuosien varrella merellä liikkumisen sääntöihin on tehty uudistuksia, jotka eivät ole tuntuneet kauhean hyvin harkituilta. Olen kirjoittanutkin merikorttien uudistuksesta ja väyläviitoituksen muutoksesta. Mutta joskus tapahtuu mukaviakin yllätyksiä.

Turvavesiviitta on kummitellut uusien väyläviittojen luettelossa, mutta en muista sellaista koskaan bonganneeni merellä. Kun Kemistä lähtee ajamaan suoraan länteen kohti Ruotsia, vastaan aukeaa pian aava avomeri. Siinä taitaa olla pitkälle toistakymmentä merimailia viivasuoraa väylää vailla mitään kiintopisteitä mihin tähdätä. Väylän toisessa päässä on sitten suuri ja kiinnostava Seskarön saari ja omaleimainen ja hyvin ruotsalainen saaristoyhdyskunta. Ja jossain kohdassa on huomaamatta livahdettu valtakunnanrajan yli (no, onhan siinä toki muutama rajaa markkeeraava meriviitta, ellei niitä sekoita matalikon merkkeihin). Olen ajellut tuota väylää kompassilla 1980- luvulla. Mutta ehkä kymmenisen vuotta sitten väylän varrella kellui meressä oransseja palloja noin parin kolmen mailin välein. Ihmettelin ensin, onko täällä joku regatta, mutta pallojen sijainti sai ajattelemaan toista selitystä. Joku oli ne laittanut mereen helpottamaan väylällä kulkua.

Kun viimeksi ajoin väylää, olisikohan siitä noin viisi vuotta, pallot olivat kadonneet. Sen sijaan näin väylällä oudon meriviitan. Ajoin lähemmäs, ja huomasin siinä olevan valkoisia ja punaisia pystyjuovia. Jostain muistin kätköistä nousi mieleen sana ”turvavesiviitta”. Tosiaan, pallot oli nyt korvattu turvavesiviitoilla.

Hyvä uudistus, tosin se sattui samaan aikaan GPS- laitteiden yleistymisen kanssa. Jotenkin tulee mieleen, että siihen vaikutti liittyminen EU:hun. Sitä ennen viranomaisia ei ehkä kiinnostanut helpottaa yksityisveneiden sukkulointia Suomen ja Ruotsin välillä. Salakuljetus kun on ollut alueella ikimuistoinen kansanhuvi aina 1990-luvulle asti. Poikkinainnin ohella – se varmaan jatkuu edelleen*).

Toinen paikka jossa tapasin turvavesiviittoja on meritie Pietarsaaresta etelään. Pohjoiseen mennessä, Pietarsaaren ja Kokkolaan välillä aukeaa upea saaristo ja eräs Suomen kauneimmista merireiteistä. Mutta etelään lähdettäessä saaristo loppuu. Edessä avautuu vain aava meri. Voi siis ajella missä vain. Tai niin minäkin kuvittelin. Mutta meri onkin tikattu täyteen rysiä ja verkkoja. Joten pysyminen turvavesiviitoin merkityllä reitillä on oikein hyvä ratkaisu.

Ja kun olin muutama vuosi sitten ajanut Tiikan takaisin Suomenlahdelle, huomasin että Sipoonselän ylitys on nykyään varmistettu turvavesiviitoin. Lapsuudessani, 1960 luvulla, Sipoonselkä herätti kunnioitusta, sen ylitys oli pieni uroteko. Perämeren vesilakeuksiin tottuneelle se ei ole mitään. Mutta ymmärrän kuitenkin viitoituksen. Haasteena ei olekaan reitin aukeus, vaan lukemattomien väylien, saarien ja merimerkkien muodostama kirjavuus. Kieltämättä reitti on nyt helppo ajaa.


*) Onkohan termi tuttu? Poikkinainti ei ole sukupuolihurjastelua vaan vanha tapa hakea puoliso rajan takaa.

Hankalat väyläviitat

Aikoinaan Suomen vanha ja hyväksi havaittu meriviitoitus muuttui täysin toisenlaiseksi. Ensinnäkin, käyttöön otettiin myös merialueilla sisävesien jokiviitat (lateraaliviitat). Se on kummaallista, sillä on paikkoja joissa väylän suunta ei ole ollenkaan selvä. Sitä paitsi täysvihreät ja täyspunaiset viitat näkyvät huonolla säällä huonosti. Ruotsissa niissä sentään on tunnistusta auttavat hatut. Ymmärrän kyllä että se on työvoima- ja rahakysymys, sillä talvella jää vie hatut mennessään.

(Jotain järkiintymistäkin näkyy: joillakin alueilla, mm Kustavissa, lateraaliviitoituksia on muutettu uudelleen kardinaaliviitoitukseksi, sen huomaa vanhemmista merikorteista)

Linjataulun väriksi tuli liiankin usein punaisella pohjalla keltainen raita. Virkamiehen on varmaan mahdotonta ymmärtää, että meriolosuhteissa punainen väri näkyy huonosti.

Kardinaaliviitoitus muutettiin myös. Nyt viitta osoittaa, missä ilmansuunnassa viitta voidaan ohittaa. Aiemmin se osoitti karin tai matalikon suunnan. Muutos on filosofisesti mielenkiintoinen. Vanhassa järjestelmässä viitoitus auttoi kipparia jäsentämään ympäristöään, ja jätti vastuun tiedon tulkinnasta kipparille. Nyt viranomainen ottaa itse vastuuta kipparin puolesta. Pitää vain pysyä väylällä, mutta ei ole tarpeen ymmärtää, millaiset olosuhteet vallitsevat.

Tietysti tämä on turhaa jeremiaadia ja ero on hiuksenhieno. Mutta ero on, ja vihjaa siihen että jatkoa seuraa. Ehkäpä viranomainen haluaa pitkän päälle ja satelliittinavigoinnin yleistyessä luopua kokonaan viitoituksesta. Säästäisihän se taas rahaa. (pitääköhän muistuttaa että satelliittinavigointi kehitettiin sotilaskäyttöön, ja sotilaat voivat kytkeä signaalit päältä koska tahansa ja ilman ennakkovaroituista. Ainakin kunnes Euroopan Galileo-järjestelmä saadaan toimintaan, ja ehkä sen jälkeenkin).

Kaikkiaan, kaikki kehitys ei ole hyvää. Olen jo monissa asioissa menettänyt uskon meillä toimivaan asiantuntevaan virkamisekuntaan. Ehkä asiantuntemusta on joskus ollut mutta se tuntuu harvinaistuvan. Virastot ottavat itselleen vastuuta jota ne eivät kumminkaan pysty kantamaan. Ja liiankin usein huonoja päätöksiä perustellaan Brysselillä.