Kun lähdimme Pärnusta etelään, emme heti halunneet jäädä
Kuivižin satamaan, jossa on kuulemma moderni turistikeskus.
Halusimme saman tien pidemmälle, ja pysähdyimme vasta Salacgrivaan.
jossa piti olla tilava vierassatama. Hiljaisessa lahdessa oli
laituri, ja sen portissa ilmoitus, jossa kerrottiin, että satama
rakennetaan vuonna 2020. Täällä on toki pieni kaupunki tai kylä.
Parin sadan metrin päässä löytyy pankkiautomaatti, ja hieman
kauempana huoltoasema, josta ostimme oikein hyviä leivonnaisia
matkaevääksi. Rannan ja huoltoaseman välisellä maantiellä jyrisi
lähes taukoamaton liikenne raskaita rekka-autoja.
Joten kohti seuraavaa satamaa. Myös Skultessa piti olla
vierassatama. Ja niin siellä olikin. Osoittautui että alue on
suljettua teollisuusaletta ja samalla jonkinlaista sotilasaluetta. Ja
kuitenkin samalla vierasvenesatama. Latviassa kaikki näyttää
olevan mahdollista. Veneitä maalla ja vedessä; romua; hylättyjä
rapistuneita tehdasrakennuksia ja toisia joissa ehkä tapahtuu
jotain.
Tunnelma oli erikoinen. Tuntuu kuin olisimme joutuneet Tarkovskin
Stalkerin lavasteisiin. Tuo sielua raastava ja lähes
käsittämätön elokuva kuvattiin Tallinnan lähistöllä vuonna
1979. Enää ei Virossa taida tällaista miljöötä löytyä - mutta
täällä se vielä on.
Laiturissa on Ruotsin lipun alla vene. Sen omistaja, latvialainen
Erik selittää ystävällisesti asioita. Monet latvialaiset ostavat
käytettyjä veneitä Ruotsista tai Tanskasta. Verotussyistä ne
jätetään usein ostomaan rekisteriin. Siksi täällä näkee paljon
veneitä joissa on Ruotsin lippu.
Mukavuuksia satamassa ei ole, paitsi lukittu vessa, jonka avain on
lasipurkissa teräksisessä sähkönjakolaatikossa. Erik myös
näyttää kuinka suljetusta tehtaan portista voi livahtaa ulos.
Siitä ei ole isompaa iloa koska seudulla ei juuri ole asutusta.
Rannassa on muitakin veneitä. Paikalle tulee mies lastaamaan tavaraa
omaan veneeseensä, Erik esittelee hänet satamaisännäksi.
Juttelemme hänen kanssaan, Erik on tosin on kertonut kaiken
olennaisen.
Aamulla lahden pohjukkaan tulee kymmenkunta ukkoa selvittelemään
kovaäänisesti kalaverkkojaan, osa ajaa veneillään merelle. Kuten
niin monessa paikassa ympäri maailmaa, vain vanhat miehet jatkavat
perinteistä kalastusta.
Sataman suulla on käynnissä epämääräisiä rakennustöitä.
Erikin mukaan siinä rakennetaan uutta venesatamaa, joka avataan
muutaman vuoden kukuttua. Ehkä. Lähtiessämme jätämme salapiilon
lasipurkkiin Erikin neuvosta yöpymisrahaa satamaisännälle. Ajamme
valtavien puupinojen ohi aurinkoiselle merelle. Tukkeja lastataan
pieneen laivaan. Tämä satama oli väkevä ja eksoottinen elämys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti