Kraaselin Kekkonen

Pohjanlahdella on useita Kraaseli-nimisiä saaria. sanotaan, että nimi tulee ruotsin kielen sanasta gråsjäl - harmaahylje. Saattaa olla, hylkeellähän on ollut suuri merkitys ihmisten taloudessa.

Oulun Pikkukraaselista on jäänyt mieleen vain eräs tapaus, tapahtuma-aika on jo unohtunut. Oli kuuma kesä. Panimme veneen ankkuriin kahden saaren väliin ja hyppäsimme veteen. Lämmintä vettä oli rintaan asti ja pohja oli pehmeää hiekkaa. Kahlasimme Pikkukraaselin rantaan. Saaressa odotti yllätys. Siellä oli puinen patsas, joka toi hieman mieleen kuvat Pääsiäissaarten kivipatsaista. Sen kasvot olivat jylhät, ja se suuntasi tutkimattoman katseensa merelle. Tukkamuodista ymmärsimme heti: sehän on Kekkonen!

Näin se jäi mieleen. Saari saattoi kyllä olla myös naapurisaari mutta uimapaikka oli hyvä.

Pyydysvaroitus

Väitetään, että Cap Hornin kohdalla merikortissa lukee: "varokaa voimakasta länsituulta". Voi se olla totta. Merikorttiin on järkevää kirjata tällaisia asioita.

Perämeren merikortissa on myös varoitus, muistaakseni Ruotsalaisissa korteissa- tietenkin: "kiinteitä kalanpyydyksiä saattaa olla missä tahansa". Tämä onkin vakavasti otettavaa asiaa. Perämerellä kalastetaan vielä paljon, ja ammattikalastajien pyydykset ovat joskus kilometrien pituisia. Verkkoja, rysiä ja niiden aitaverkkoja on rannikoiden lähellä, usein matalikkojen reunojen lähellä. Niiden paikan oppii pian jopa arvaamaan. Koska merkittyjä veneväyliä ei ole suurimmalla osalla Suomen Perämeren ja Selkämeren rannikkoa, veneilijän on syytä olla tarkkana. Toki pyydykset on yleensä merkitty asiallisesti, pitkien keppien päähän laitetuilla lipuilla, mutta huonolla säällä ja pimeällä on oltava varovainen. Verkko on syytä kiertää, vakka se voikin olla syvällä, pyydyksen reuna on yleensä merkitty kaksoislipulla.

Väylättömillä ulapoilla, matkalla hosrisontin taakse.

Ranskalaista tekniikkaa ja nuuskapoliiseja

Valassaaret täytyy nähdä - vaikka vain majakan takia, Suurin osa Suomen suurista majakoista on rakennettu 1800-luvulla. Suomessa oltiin vasta opettelemassa insinööritaitoja, joten majakat tilattiin ulkomailta. Valassaarten majakka on ranskalainen. Sen suunnitteli Gustave Eiffelin toimisto 1885, ja valolaitteen toimitti Henri Lepaunte. Valolaitteen tärkein osa on hiotuista prismoista valmistettu optiikka, jonka avulla naurisöljylampun valo koottiin kymmeniä maileja kantavaksi valokeilaksi. 1800- luvun majakoissa valolaite maksoi yleensä saman verran kuin koko muu majakka yhteensä. Majakan yhdennäköisyys Pariisin Eiffelin tornin kanssa on selvä. Eiffel kai totesi rakenteen hyväksi ja teki hieman isomman Pariisiin.

Valassaarille täytyy mennä vasiten, sillä ne ovat Merenkurkussa kaukana lännessä ja lähellä Ruotsia. Vieraslaiturin vieressä on merivartioasema. Merivartijat olivat kahvilla Mikkelinsaarten luontokeskuksessa ( merenkurkku on kansainvälisesti suojeltu luontokohde) ja nyt täällä. Rennon näköistä hommaa, Ruotsi ei liene paha vahdittava. Mahtavatko pitää nuuskaratsioita, vapaata nuuskaa kun löytyy vain muutaman kymmenen kilometrin päästä. Mutta on hyvä asia että merellä liikkuu asiansa osaavaa väkeä hyvillä veneillä.

Pikku Pariisi merenkurkussa

Kirkkaille vesille

Biologien mukaan Perämeri on lähes luonnontilassa. Olkoon niin, mutta Oulun ja Kemin välisellä merialueella tilanne on aika masentava. Valtavat ojitetut suot ja metsät ja maatalousalueet puskevat humusta ja ravinteita pohjanmaan jokia myöten mereen. Merivesi on sameahkoa, ja muistuttaa väriltään amerikkalaista kahvia. Meressä on niukasti kasveja, levät eivät vähäsuolaisessa meressä menesty. Rehevöityneillä alueilla pohjasta nosee paria lajia meriruohoa.

Ruotsin puolella vesi on kirkasta, kiitos harvan asutuksen ja vähäisen taloudellisen toiminnan.

Merenkurkkua lähestyttäessä vesi kirkastuu. Perämeren valtaisat vesimassat laimentavat jokiveden näkymättömiin. Kippari säikähti jo Maakallassa pohjassa näkyviä kiviä, vaikka vettä olli metritolkulla.

Merenkurkussa kasvaa jo ruskolevää, ja sinisimpukat valtaavat vapaat merenpohjan kasvupaikat ja levien varret. Muutos näkyy jo linnustossa. Ulkomerellä venettä tervehtivät ruokit. Uteliaat linnut eivät millään voi ohittaa venettä, vaan lentävät kohti ja kaartavat yli vasemmalle. Aina vasemmalle, miksihän? Sitten ne palaavat uudelleen. Ja ehkä kolmannenkin kerran. Merenkurkusta alkavat myös valtavat haahkaparvet. Yli puolet kaikista näkemistämme linnuista on haahkoja!

Maluurit ja Tukholman herrat

Maluurit sijaitsee Ruotsin puolella, aivan Perämeren pohjoisosassa, avomerellä, parikymmentä kilometriä mantereelta. Se on myös vanhoja Hailuotolaisten pyyntisaaria, ja saarella on asiaan kuuluva kirkko. Puita saarella ei kirkon rakentamisaikaan ollut, nyt on muutama. Saarella on erinomainen, kaikilta tuulilta suojattu satamalahti. Niinpä se on myös ollut satakunta vuotta luotsien tukikohta, josta käsin on opastettu laivoja Perämeren pohjoisiin satamiin.

Valitettavasti tuo lahti on maankohoamisen takia mataloitunut. Nyt siihen pääsee veneet, joiden syväys on alle metrin. Luotsitoiminta kävi 1970-luvulla mahdottomaksi. Niinpä Ruotsin merenkulkulaitos päätti rakentaa uuden sataman. Tukholman insinöörit suunnittelivat sataman saaaren syvälle pohjoisrannalle. Paikallisia asukkaita ei tietenkään kuunneltu. Rannalle valettiin teräsbetonista massiivinen satama-allas laitureineen. Rannalle rakennettiin moderni luotsiasema, ja myös pikku vaja, missä dieselkäyttöinen generaattori jauhaa sähköä. Tekniikan voitto luonnosta oli täydellinen.

Iloa kesti vain muutaman vuoden. Perämeren ahtojäät nostavat ulkosaarten rannalle jopa kymmenen metrein korkuisia jäävalleja. Ahtojäät murskasivat satamarakennelmat täydellisesti, ja puskivat satama-altaan jäännökset täyteen soraa. Nyt on jäljellä vain muutama betonimöhkäle.

Nykyisin saarella on vain ruotsalaisia kesävieraita, jotka asuttavat vanhoja kalastajamökkejä. Luotsien dieselgeneraattori sytkyttelee lomalaisille edelleen sähköä. Saaren muita ihmeitä on 1930-luvulla haaksirikkoutuneen suuren puisen purjealuksen hylky. Sen käyttökelpoiset osat on aikoja sitten viety pois, jäljellä on kylkien ja kansien kaaria ja lankkuja, sekä vanhan rautaisen vesitankin jäännökset.

Uudesta luotsisatamasta ei jäänyt paljoa jäljelle.