Kihnu-Jõnn

Virolaisista matkamuistomyymälöistä voi ostaa erilaisina versioina pienen merimieslakkiin sonnustautuneen piippua polttelevan ukkelin, joka on varustettu nimellä Kihnu-Jõnn. Tämän niminen henkilö on ollut oikeasti olemassa, hän on Viron ylivoimaisesti kuuluisin merenkävijä.

Kihnu-Jõnn eli Enn Uuetoa (1848-1913) oli virolainen laivakapteeni, ja kotoisin Riianlahden pohjoisosan Kihnu- saarelta. Hän kuljetti menestyksellä hankaliakin aluksia ja hankalillakin reiteillä. Hän oli itseoppinut, ja hänellä oli ainutlaatuinen taito liikkua merellä. Niinpä hänelle myönnettiin ansioistaan kapteenin arvonimi, olihan noloa että näin taitava mies kuljetti suuriakin laivoja ilman virallista asemaa.

Väitetään, että Jõnn ei käyttänyt kompassia. Tähän en oikein usko. Sekstanttia hän ei kuitenkaan tuntenut. Hänen palatessa ensimmäiseltä Atlantin ylitykseltään tuulet puhalsivat hänen laivansa Englannin kanaalin asemasta Pohjois-Norjaan. Itämerellä sekstantti olikin hyödytön, mutta Atlantilla oli toisin. Ilmeisesti Jõnn osasi jatkossa ottaa myös Golf-virran huomioon.

Kihnun saarella kävijä näkee satamasta lähtiessään tienviitan, joka osoittaa Rock City- nimiseen paikkaan. Se onkin ravintola, mutta ei toki mikään nuorison menopaikka. Rock City oli Kihnu- Jõnnin viimeisen laivan nimi. Se haaksirikkoutui talvimyrskyssä Tanskan rannikolla vuonna 1913, ja samalla hukkui myös sen kapteeni.

Erilaiset meret

Minulta on kysytty jo muutamaankin kertaan, millaista on veneillä Viron ja Latvian vesillä. Jotain yleistä varmaan voi sanoa.

Suomenlahdelle ominaista suojaista saaristoa ei ole. Jos on liikkunut Pohjanlahdella ja Perämerellä, tilanne on oikeastaan tuttu. Viitoitettuja väyliä ei juurikaan ole, ainoastaan isompien satamien sisäänmenoreitit on hyvin merkitty. Ja mm. Dirhamista Haapsaluun ja Pärnuun on viitoitetut väylät. Satelliittinavigaattori on siis enemmän kun hyödyllinen, sillä selvästi erottuvia kiintopisteitä on vähän. Paperikartat on ilman muuta oltava - niinkuin tietysti muutenkin.

Hiidenmaasta ja Wormsin saaresta etelään on laaja - kymmenien mailien levyinen - ja hyvin matala merialue, veden syvyys yleisesti nelisen metriä. Tällä alueella pienikin tuuli nostaa aaltoja. 5 - 6 sekuntimetrin tuuli nostaa jo melkoisen aallokon.

Varsinainen Riianlahti eli Liivinmeri on laaja, Suomenlahtea paljon leveämpi. Myös se on matala, enimmäkseen parikymmentä metriä syvä. Myös Riianlahdelle on tyypillistä korkea ja jyrkkä aallokko pienilläkin tuulilla - ja rannikon lähellä on usein ikävän tuntuinen ristiaallokko.

Riianlahden vesi ei ole erityisen suolaista, eikä myöskään kovin kirkasta. Jokivettä on seassa paljon.

Liikennettä on Riianlahdella vähän. Riiasta suuntautuu jonkin verran rahtilaivaliikennettä suoraan itämerelle. Pärnusta paljon vähemmän. Toinen liikenteen laji on lauttaliikenne lähinnä Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Jokunen lautta ajelee silloin tällöin Kihnun ja Ruhnun saarille. Kalastusta harjoitetaan verkkoveneillä ja troolareilla, mutta meri on kovin suuri. On siis silmin nähden varsin hiljaista.

On kuitenkin syytä olla tarkkana suurten satamien lähellä, sillä kalanpyydyksiä asetetaan jopa yllättävän syvään veteen

Satamat on sitten oma lukunsa. Niistä myöhemmin.

Sinne ja takaisin - eli Riianlahden ympäri

Tiikka täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Osin juhlan kunniaksi päätimme toteuttaa erään vireillä olleen suunnitelman: lähtisimme kiertämään Riianlahtea. Sen pidemmälle emme varmaan lähtisikään - no onhan Tiikka tosin kiertänyt myös Perämeren pohjukkaa.

Juhlakierros alkoi Helsingistä, ja koska halusimme nopeasti eteenpäin, ensimmäinen yöpymispaikka oli Naissaari. Se kun on kätevästi matkan varrella. Naissaaressa odotti kuitenkin pieni yllätys. Saaren satamaa myllättiin perin pohjin. Muutakin oli tapahtunut. Saaren kapearautainen rautatie oli korjattu ainakin etelään vievältä osuudelta, ja satamassa oli pikku veturi ja vaunu, ilmeisesti matkailijoiden kuljetukseen. Kävelimme etelään kohti Pekan erikoista metsäkahvilaa, joka onneksi oli entisellään - ja Pekka nukkumassa riippumatossa. Pihalla tapasimme edelliseltä vuodelta tutun Virolaisnaisen ja kaksi lasta.

On hyvä että satamia kunnostetaan. Hiukan minua ihmetytti raju remontti ensimmäisen maailmansodan aikaisessa sotasatamassa. Sen jyhkeä aallonmurtaja oli purettu, jätetty vain pohja uudelle aallonmurtajalle. Itse ajattelen että paikalla olisi kulttuurihistoriallista arvoa.

En ottanut reissuun tietokonetta, vaan esitän jälkikäteen joitain huomioita. Tämä ei siis ole reaaliaikainen matkakertomus. Matka kesti käytännössä heinäkuun kolme ensimmäistä viikkoa - olimme säävaraukseksi valmistautuneet vielä yhteen matkaviikkoon, jota ei suotuisien tuulien ansiosta tarvittu. 
 

Hiidenmaa, Saarenmaa ja Riianlahti satamineen