Turvavesiviitta on kummitellut uusien väyläviittojen luettelossa, mutta en muista sellaista koskaan bonganneeni merellä. Kun Kemistä lähtee ajamaan suoraan länteen kohti Ruotsia, vastaan aukeaa pian aava avomeri. Siinä taitaa olla pitkälle toistakymmentä merimailia viivasuoraa väylää vailla mitään kiintopisteitä mihin tähdätä. Väylän toisessa päässä on sitten suuri ja kiinnostava Seskarön saari ja omaleimainen ja hyvin ruotsalainen saaristoyhdyskunta. Ja jossain kohdassa on huomaamatta livahdettu valtakunnanrajan yli (no, onhan siinä toki muutama rajaa markkeeraava meriviitta, ellei niitä sekoita matalikon merkkeihin). Olen ajellut tuota väylää kompassilla 1980- luvulla. Mutta ehkä kymmenisen vuotta sitten väylän varrella kellui meressä oransseja palloja noin parin kolmen mailin välein. Ihmettelin ensin, onko täällä joku regatta, mutta pallojen sijainti sai ajattelemaan toista selitystä. Joku oli ne laittanut mereen helpottamaan väylällä kulkua.
Kun viimeksi ajoin väylää, olisikohan siitä noin viisi vuotta, pallot olivat kadonneet. Sen sijaan näin väylällä oudon meriviitan. Ajoin lähemmäs, ja huomasin siinä olevan valkoisia ja punaisia pystyjuovia. Jostain muistin kätköistä nousi mieleen sana ”turvavesiviitta”. Tosiaan, pallot oli nyt korvattu turvavesiviitoilla.
Hyvä uudistus, tosin se sattui samaan aikaan GPS- laitteiden yleistymisen kanssa. Jotenkin tulee mieleen, että siihen vaikutti liittyminen EU:hun. Sitä ennen viranomaisia ei ehkä kiinnostanut helpottaa yksityisveneiden sukkulointia Suomen ja Ruotsin välillä. Salakuljetus kun on ollut alueella ikimuistoinen kansanhuvi aina 1990-luvulle asti. Poikkinainnin ohella – se varmaan jatkuu edelleen*).
Toinen paikka jossa tapasin turvavesiviittoja on meritie Pietarsaaresta etelään. Pohjoiseen mennessä, Pietarsaaren ja Kokkolaan välillä aukeaa upea saaristo ja eräs Suomen kauneimmista merireiteistä. Mutta etelään lähdettäessä saaristo loppuu. Edessä avautuu vain aava meri. Voi siis ajella missä vain. Tai niin minäkin kuvittelin. Mutta meri onkin tikattu täyteen rysiä ja verkkoja. Joten pysyminen turvavesiviitoin merkityllä reitillä on oikein hyvä ratkaisu.
Ja kun olin muutama vuosi sitten ajanut Tiikan takaisin Suomenlahdelle, huomasin että Sipoonselän ylitys on nykyään varmistettu turvavesiviitoin. Lapsuudessani, 1960 luvulla, Sipoonselkä herätti kunnioitusta, sen ylitys oli pieni uroteko. Perämeren vesilakeuksiin tottuneelle se ei ole mitään. Mutta ymmärrän kuitenkin viitoituksen. Haasteena ei olekaan reitin aukeus, vaan lukemattomien väylien, saarien ja merimerkkien muodostama kirjavuus. Kieltämättä reitti on nyt helppo ajaa.
*) Onkohan termi tuttu? Poikkinainti ei ole sukupuolihurjastelua vaan vanha tapa hakea puoliso rajan takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti