Kyllä nolottaa

Ammatissani, teknologian kehittäjänä ja laatuihmisenä olen oppinut, että myös epäonnistumiset ja virheet pitää tuoda esille ja pohtia läpi. Ei siksi että halutaan osoittaa sormella tai etsiä syyllisiä. Vaan koska maailma edistyy myös ja hyvin paljon virheiden kautta. Vaikka sitten kuinka nolottaisi. Myös lääkärit tuntevat tämän tosiasian. Kuolleet palvelevat eläviä.

Ajoimme latvialaisesta Rojan satamasta kohti Viroa ja Ruhnun saarta. Tuuli oli laitavastainen, ehkä 6 - 7 metriä sekunnissa. Ei mitenkään kova, mutta Riianlahdelle ominainen jyrkkä ja korkea aallokko ryskytti venettä aika lailla. Jossain vaiheessa Maija sanoi, että ihan kuin tuntuisi polttoaineen hajua. Hiljensin vauhtia ja tutkin nopeasti tankkien letkut, hanat, suodattimet, pumpun - ei mitään vuotoa. Jäljelle jäi keulapiikki, missä olivat varakanisterit, kaksi 20 litran jerrykannua. Ja aivan oikein, toisen jerrykannun korkki oli raollaan ja polttoainetta läikkyi.

Tiikan keulapiikissä on juuri sopiva kolo kahdelle jerrykannulle. Ehkä se on suorastaan suunniteltu niin. Vaikka kolo on ahdas, olin varmistanut kannujen kiinnityksen kahdella kuormaliinalla. Toinen liina painoi kannuja alaspäin pohjatasoa vastaan, jotta kannut eivät merenkäynnissä pomppisi. Toinen hihna oli poikittainen, se kiristi tankit keulapollarin pystysuoraa tukipylvästä vastaan, jotta ne eivät heiluisi sivusuunnassa.

Olin ollut kiinnitykseen varsin tyytyväinen. Mutta nyt, katsoessani keulapiikkiin koin äkillisen valaistumisen. Joskus käy niin. Äkkiä näkee asian, jota ei mitenkään ole älynnyt, kristallinkirkkaana, se on kuin selvänäkemisen hetki. Kiinnitystapa, joka oli tuntunut niin hyvältä, olikin suorastaan idioottimainen. Merenkäynnissä kanisterit olivat hieman liikahdelleet, ja vaakasuora hihna oli liukunut ylös, kunne se oli lipsahtanut pakaltaan. Onnettomuudeksi se oli lipsahtanut korkin alle ja raottanut sitä. (Näissä vanhoissa kannuissa ei ole korkin lukitustappia niinkuin uudemmissa). Kiinnitin hihnat uudelleen - ja seuraavassa satamassa mietin TODELLA TARKKAAN, miten ne pitää pujottaa myös kahvojen ympäri.

Onneksi polttoainetta ei ollut läikkynyt kuin muutama desilitra. Joten piti harjata pesuaineliuoksella kannut ja keulapiikki ja niin paljon pilssiä kuin mahdollista. Muutamana päivänä huuhdeltiin pilssiä, ja lopulta polttoaineen haju hälveni.

Niin, mistä se nimi jerrykannu oikein tulee? Historia on yllättävän pitkä ja menee toiseen maailmansotaan. Amerikkalaisten käyttämät polttoainekanisterit olivat kelvottomia. Niitä oli hankala käsitellä ja ne vuotivat. Sitten he saivat sotasaaliiksi saksalaisia kanistereita. Saksan armeijan standardikanisterit, Wehrmachts Einheitskanister, olivat täysin ylivoimaisia. Teräksiset kannut ovat käsittelyn kannalta juuri oikean muotoisia, niissä on helppokäyttöinen ja luotettava korkki ja tukevat kantokahvat, ja kylkiin on prässätty tyypillisen muotoinen jäykistävä kuvio. Amerikkalaiset alkoivat kopioida kanistereja, ja samoin venäläiset. Lopulta myös aina niin "puolueettomat" ruotsalaiset tekivät oman versionsa.

Jerry puolestaan on poliittisesti neutraali nimitys saksalaisista: jerry = german.

Veneessäni on yksi venäläisvalmisteinen kanisteri. Se on pyöreänkö, hieman improvisoidun oloinen. Toinen kanisteri on ruotsalainen. Se on kolmella kruunulla koristeltu, kulmikkaampi, hyvin säntillinen ja asiallinen, lagom.

Lapsuudessani, 1960- luvulla, veneilijät käyttivät paljon myös 10 litran kanistereja. Vanhoista kuvista hoksasin niiden alkuperän. Ne olivat entisiä pirtukanistereja.

Jerrykannujen historia on kirjoitettu.