perjantai 31. heinäkuuta 2009

Limingan sargassomeri

Kun lähteee Oulusta etelän suuntaan, edessä on pitkiä avomeritaipaleita. Toisaalta veneen pakkaamiseen ja matkakuntoon saamiseen menee aikaa, ja äkkiä on jo iltapäivä. Siksi on kätevää ajaa ensin Hailuotoon, Marjaniemen hyvin varustettuun ja merelliseen satamaan. Sitten voi heti aamulla suunnata pitkälle avomeriosuudelle - jos sää on suotuisa.




Marjaniemen karu mutta hyvin varustettu satama kutsuu.

Samalla välttää kätevästi monen veneilijän kammoaman Liminganlahden "sargassomeren". Hailuodon ja mantereen välissä kulkee ihan hyvin viitoitettu ja tavallisille purjeveneillekin riittävä sisäväylä. Mutta etenkin loppukesällä valtavat meriruohot nousevat pohjasta jopa yli kolmen metrin syvyydestä, ja takertuvat veneen potkuriin. Niitä saa sitten irroitella, jopa useampaan kertaan. On myös hiukan kamnnmottavaa ajaa venettä ruohojen sekaan, vaikka luotain näyttääkiun monta metriä vettä. Ilmiön syynä on Limingan seudun laaja ja hyvin intensiivinen tehomaatalous. Pieni joki syöttää valtavat ravinnemäärät Liminganlahteen, jonka vesi vaihtuu huonosti kahden kapean ja matalan salmen kautta.

Kun Hailuoto on sitten sivuutettu, alkavat avarat vedet. Raahen edustalla suuntaa näyttää vanha puinen Taskun pooki, joka noudee merestä kauan ennen kuin matalat saaret sen ympärillä. Nykyisin suuntaa antavat myös Rautaruukista nousevat savupilvet, usein jo ennen kuin mitään maata näkyy. Tällä kertaa ohitimme Raahen, joka on muuten monesta käynnistä tuttu. Se on mukava pikku kaupunki, jolla on kunnioitettavat meriperinteet, ja jossa kesäisin pidetään mainio jazz-festivaali. Se on myös viimeinen paikka ottaa polttoainetta ennen Pietarsaarta. Perämerellä tankkauspisteet ovat todella harvassa.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Ikivanhat meritiet

Saaristoväylät ovat usein ikivanhoja. Ne on merkitty paikoille, joilla on ollut helppoa liikkua luonnollisten maamerkkien ja yksinkertaisten väylämerkkien avulla. Kipparin kannattaa uudelle väylälle ajaessaan etsiä noita luonnollisia suunnistuksen kiintopisteitä. Se tekee navigoinnin paljon mielenkiintoisemmaksi, ja usein niiden avaulla on helpompi ajaa kuin huonosti erottuvien viittojen mukaan, puhumattakaan abstrakteista satelliittinavigaattorin koordinaateista.

Kun Oulusta lähdetään ulkomerelle ja ajetaan Hartaansalmesta ulos, suunta otetaan kohti Laitakaria, joka on vajaan kymmenen mailin päässä. Sitä on hyvin vaikea erottaa muista pikku luodoista, joten karille on jo yli sata vuotta sitten pystytetty puinen pooki. Kun tullaan Laitakarille, suunta otettiin aikanaan kohti Ojakylänlahden laituria (joka nykyisin on mataloitunut käyttökelvottomaksi). Tai sitten jatkettiin ulkomerelle kiertämällä syvärantainen Laitakari, ja ottamalla suunta siten että pooki ja Oulun kirkontorni ovat linjassa. Näin päästäänkin sitten kauas, parinkymmenen mailin päähän merelle, ja ohitetaan turvallisesti Hailuodon äkkimatalat rantavedet.

Laitakarin pooki

Helsingissä kalastajat suuntasivat aikanaan Kauppatorilta kohti Sipoota, ajamalla ensin Katajanokan kanavasta, ja sitten linjaa Katajanokan kärki - Laajasalon kärki - Koivusaaren kärki - Hevossalmi - Lehmäsaaren kärki - Matosaaren kärki - Viipurinkivi. Kiintopisteet oli usein myös merkitty kummeleilla, valkoiseksi maalatuilla kivikasoilla.

Näitä ikivanhoja reittejä löytyy lähes kaikkialta rannikoiden läheltä, ja niiden hoksaaminen tuottaa paljon huvia.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Perämereltä Suomenlahdelle



Blogissa on on Tiikan kipparin muistiinpanoja, joiden aihena on veneily Suomen rannikoilla.

Tiikka on puinen Summalaisvene, joka on rakennettu vuonna 1969. Vene edustaa perinteistä kansanoimaista moottoriveneilyä. Veneen tyyppi on kehitelty huviveneeksi kalastajien käyttämistä matkaveneistä, joilla on ajettu kalaa kaupunkien toreille. Aikojen myötä vain raakaöljykoneen, Wikströmin ja Olynpian sytkytys on vaihtunut dieselin kehräykseksi, mutta venetyyppi on säilynyt. Suomenlahdella se on tasasaumainen, suippoperäinen, nopea ja kauniisti lakattu. Summalaisveneen rinnalla tunnetaan kapeaperäinen ja vikkelä Pellinkiläisvene, ja muitakin tyyppejä toki on. Pohjanlahdella sama venetyyppi on limisaumainen hitaampi ja leveämpi, paremmin rankkaan avomerikäyttöön soveltuva. Huvi- ja harrastuskäytössä nämä veneet enää ovat. Kalastajien veneet ovat nykyisin aivan erilaisia.

Kippari on veneillyt 1950 - luvulta alkaen, ensin omien vanhempien kanssa, ja sitten Sylvesterin, Kampelan ja Tiikan kipparina. Tiikka on ollut kipparilla nyt kymmenen vuotta.

Tänä vuonna Tiikka siirtyi Perämereltä Helsingin seudulle. Siitä syntyivät nämä merkinnät.