Tiikka on taas paketissa talvehtimassa.
Pieni yhteenveto veneilykaudesta voisi olla paikallaan.
Taaskin liikuttiin itäisellä
Suomenlahdella. Merimaileja tuli mittariin yllättävän paljon,
kuusi- ja puolisataa. Se saattaa osin johtua siitä, että vieraita
oli paljon. Ajeltiin edes takaisin, ja miehistön jäseniä
poimittiin ja jätettiin eri rannikkokaupunkeihin. Säät oli
mainiot, eikä ihmeempiä kommelluksia sattunut.
Kompressorijääkaappi oli positiivinen
yllätys. Se jäähtyi todella nopeasti, piti ruoat kylmänä, oli
käyntiääneltään hiljainen, ja ennen kaikkea, se vei ilahduttavan
vähän sähköä. Talousakkua ei saatu kertaakaan tyhjäksi. Pieni
miinus on, ettei siinä ole oikeaa termostaattia, vaan säätönuppi,
jonka asento pitää hakea kokeilemalla. (Johtunee varmaan siitä,
että melko syvässä kaapissa on vaikea löytää pistettä, jonka
lämpötilaa olisi edustava). No, osoittautui, että säätimen
sopiva arvo oli meillä noin 30 - 40% maksimista.
Pieni kommellus tuli asennusvaiheessa.
Jääkaappi ei suostunut käynnistymään, vaan meni heti
alijännitettä osoittavaan vikatilaan. Syyksi osoittautui, että
moottorin kautta tuleva virtakaapeli, joka kulki tehdasvalmisteisessa
kaapelinipussa, oli kovin ohut, jolloin kompressorin käynnistysvirta
aiheutti liian suuren jännitepudotuksen. Asia järjestyi lisäämällä
maa- ja syöttövirroille kuuden neliön ohituskaapelit.
Ja taas pientä ihmistä koulutettiin.
Keväällä vaihdettu laturi lakkasi lataamasta. Tarkistin kaapelien
liittimet, ei auttanut. Joten laturi irti, sitten takaisin
liikkeeseen, siellä käytettiin koepenkissä, jossa osoittautui
toimivaksi, takaisin veneeseen, ja johdot kiinni. Ja kas, toimii taas
kuin junan vessa.
Mutta lakat askarruttaa taas. Ennen
niin hyviin toimineella tusinalakalla lakattu täkki menikin kesän
aikana huonoon kuntoon. Joten tiedossa on keväällä kohtalaisia
hionta- ja lakkaushommia. Pitänee palata kalliisiin
”merkkilakkoihin”. Ja kyljetkin, jotka on olleet hyvässä
kuosissa 6-7 vuotta, on taas aika käsitellä ja lakata.