Naissaari - geopolitiikka, luontoa ja kulttuuria

Viron Naissaaren asuttivat aikanaan suomalaiset ja ruotsalaiset hylkeenpyytäjät. Siitä johtuu, että saaren kartoissa esiintyy ruotsinkielisiä nimiä. Kielet katoavat, paikannimet jäävät. Saaren esihistoria jäi minulle hieman hämäräksi, mutta varsinainen asuttaminen lienee tapahtunut 1200-1400 luvulla. Hämäräksi jäi myös saaren nimi, ”Terra feminarum”. Myyttinen jo antiikissa tunnettu naisten hallitsema valtakunta, joka sijoitettiin jonnekin pohjolaan. Entä sen muinainen nimi ”kvenland”? Tuliko siitä jotenkin ”finland”? Naissaari on tietysti lähinnä Manner-Eurooppaa, siitäköhän se nimi saareen tarttui. Ruotsiksi saari on Nargö.

Naissaaren sijainti on strateginen, sillä se on vain 12 km päässä Tallinnasta. Suuren Pohjan sodan jälkeen Viro siirtyi Uudenkaupungin rauhassa 1721 ruotsalaisilta venäläisille. Pietari Suuri rakensi Naissaaren eteläkärkeen linnoituksen suojaamaan Tallinnaa. Linnoituksesta on enää jäljellä tähdenmuotoiset maavallit. Maailmansodan uhatessa tsaari Nikolai II alkoi vuonna 1912 rakentaa saarelle Pietari Suurelle nimettyä merilinnoitusta – siihen kuului myös Suomen puolelta Mäkiluoto. Tuolta ajalta on saaren nykyisen sataman jykevä aallonmurtaja, joukko rakennuksia ja bunkkereita, ja peräti 37 km kapearaiteista rautatietä. Maailmansotien välillä väestö sai palata Naissaareen. Itsenäistyneen Viron aikana rakennettiin rannikkotykkejä, jotka yhdessä suomalaisten patterien kanssa sulkivat Suomenlahden. Jatkosodan aikana Saksa ja Suomi miehittivät Naissaaren. Kun Neuvostoliitto liitti Viron itseensä, saaren asukkaat siirrettiin taas kerran pois, ja saaresta tuli sotilasalue. Laajennettiin vanhaa kasarmialuetta, rakennettiin ohjuspatteri ja miinatehdas. Ehkäpä miinoja tehtailtiin jo tsaarin aikana: rautateitä pitkin miinat oli helppo kuljettaa satamaan sotalaivoihin. Viron uudelleen itsenäistyttyä sotilaat lähtivät saarelta, ja saaresta tuli luonnonsuojelualue. Siviiliasutus palautui vain pieneltä osin. Rautatiet, bunkkerit ja suuri määrä miinojen kuoria jäi turistikohteiksi. Nykyisin saari on hiljalleen elpymässä. Saari on suosittu retki- ja lomakohde, jonne tulee useampi laivavuoro päivässä. Satamaan ei ole edelleenkään vedetty sähköä, vaan se on aurinkopaneelien ja aggregaattien varassa. Saarella järjestetään kesäisin tapahtumia ja festivaaleja. Saarella on myös ainutlaatuinen ja monipuolinen luonto, josta ei tässä sen enempää.

Tulipa tiukka paketti taustoja. Mutta nyt viimekesäiseen käyntiin. Saareen on hyvä tutustua kävelemällä satamasta etelään vievää tietä, ja siitä saaren eteläreunaa myöten aina linnoituksen raunioille, kirkolle ja vanhalle hautausmaalle. Jo muutaman kilometrin päästä tulee vastaan eksoottinen metsäkahvila ”Rähnipesä” (se ei tarkoita mitään riehakasta, vaan tikanpesää). Kahvilaa pitää Pekka-niminen mies. Tapasimme hänet jo kolme vuotta sitten, hän ajelutti turisteja junaradalla. Nyt tämä huvi on sakon uhalla kielletty radan huonon kunnon takia.

Pekan luona tapaamme myös saaren suomalaisen riistapäällikön, nimi taisi olla Erkki. Hänen isänsä oli jatkosodan aikana saarta miehittämässä. Erkki oli ihastunut saareen, ja päästyään eläkkeelle hän muutti sinne. Hän vastaa saaren villisikakannasta – aivan totta, sellaiseen elukkaan saattaa saarella törmätä. Erkki hoitaa asiaa järjestämällä tarvittaessa metsästysmatkoja. Pekalla oli seuraavana päivänä syntymäpäivä, ja hän kutsui meidät juhliin. Ehkä hän kutsui kaikki kahvilassa pistäytyjät. Lupasimme tulla, jos olemme paikalla.

Seuraavana päivänä olimmekin paikalla. Virolainen kuoronjohtaja Tõnu Kaljuste asuu saarella, ja järjestää kesäisin Nargen musiikkifestivaalit. Hän on rakennuttanut saarelle jopa konserttisalin. Satamavahdin avulla saimme ostettua nettiliput konserttiin, jossa esiintyi kuoro Estonian voices. Konsertti oli hieno, ja sieltä palatessa päätimme vielä mennä Pekan syntymäpäiville. Pihalla paloi nuotio, ja tarjolla oli suuret kattilat lammaspataa ja perunoita - ja oli myös saatavana erilaisia juomia. Pekka oli vahvasti juhlatuulella, enkä tiedä muistiko hän meitä, mutta ilta oli hauska. Istuimme suomalais-virolais-venäläis-saksalais-amerikkalaisessa seurueessa pitkään. Aamun jo hieman sarastaessa astelimme pyörällä päästämme ratakiskoja pitkin kohti satamaa. Sellaista ehti tapahtua parin päivän vierailun aikana, eikä tässä ollut edes kaikki.

Joukkoliikennettä

Eksoottinen kahvila

Pekan syntymäpäivillä

Viron satamia

Viime syksynä kerroin yleisiä huomioita veneilystä Viron puolella. Joten nyt lupaamani lyhyet luonnehdinnat niistä satamista joissa tuli käytyä, idästä länteen.

Eisman vierassatama on uusi; komea moderni rakennus ja hyvät laiturit ym. viritykset. Mutta ei veneitä (siihen mennessä oli koko kesänä käynyt kymmenkunta venettä). Vastaanoton hoiti venäläinen ukko, joka ei oikein tuntenut muita kieliä. Lähellä ei kauppoja eikä palveluja, ainoastaan autio leirintäalue vähän matkan päässä. Seuraavana aamuna tapasimme puheliaan virolaisen naisen, joka kertoi taustat. Hän on naimisissa varakkaan venäläisen miehen kanssa ja he asuvat talvet Moskovassa. Ja he ovat investoinee naisen kotipaikkakunnalle, EU rahaa taisi olla myös mukana. Eisma pyrkii olemaan myös lomahotelli ja konferenssikeskus. Ongelma voi olla syrjäinen sijainti. Toivottavasti paikka löytää kävijänsä. WLAN.

Vergi on aikoinaan ollut itäisen Suomenlahden veneilijöiden suosima vilkas alkoholin ostopaikka, ja siellä on toiminut Superalko. Nyt viinakauppa on kiinni ja satama hieman rempallaan. Kaunis paikka, ja siellä on myös paikallisten suosima ravintola, joka todettiin asialliseksi. Parempaa voi olla tulossa, sillä vieraslaitureita oli alettu kunnostaa.

Viinistu on monipuolinen ja kiinnostava. Paikalla on aikanaan ollut tehdas, johon yksityinen keräilijä on perustanut virolaista taidetta esittelevän museon. Laajaan kokoelmaan kannattaa tutustua. Satamassa on myös hotelli ja ravintola, joka todettiin erinomaiseksi. Kauppaa ei ole, mutta eipä hätää. Hotellista sai vuokrata pienen sähköauton, jolla saattoi huristella 10 km päähän Loksan taajamaan ostoksille. Autossa oli kengurusähköä, mutta maksoi vain 5e/ tunti. WLAN löytyy.

Prangli on eksoottinen. Muutaman kilometrin pituinen ja asuttu saari on kesällä virolaisten lomalaisten suosima, saarelle tulee yhteysalus muutaman kerran päivässä. Löytyy kauppa ja kirkko, turistipuoti ja autokorjaamo (!). Paikallisliikennettä hoidettiin pickupeilla ja vanhoilla neuvostoaikaisilla Uaz- kuorma-autoilla joiden lavoille oli kyhätty penkkejä. Satama on pieni, palveluina puucee ja vesihana. Kilometrin päässä etelässä lahdenpoukaman vastarannalla on mainio ravintola. Satamamakasiini on myös jonkinlainen kulttuurikeskus, käyntimme aikana siellä oli railakkaat juhlat, joissa olut ja viina virtasivat ja kahden miehen bändi paahtoi aamuneljään. Paikalla kynnelle kykenevät lomalaiset ja vierasveneiden miehistöt.

Pirita, Tallinna. Paikka on jonkinlaista satamaa ja teollisuusaluetta, mutta sieltä saa polttoainetta. Pesu- ja WC- tilat niukat, mutta paikalla on parikin alkoholiliikettä, kaksi venetarvikekauppaa, ja pienen kävelyn päässä iso ja todella hyvin varustettu supermarket. Siis oiva huoltosatama.

Tallinna, satama. Paikka on ns. fiini, mutta tilaa löytyi helposti. Turvajärjestelyjä, joiden tekniikka hiukan ontui; ilmoittauduttaessa vaaditaan veneen rekisterikirja. WLAN, kauppa ja kaksikin alkoa. Mutta parasta: Tallinnan vanha kaupunki ihanuuksineen kävelymatkan päässä.

Naissaari. Hyvä satama. Saari on yli 10 km pitkä, vierasveneille peruspalvelut ja WLAN. Saarelle tulee yhteysalus. Ravintola, jota emme testanneet, ja käsittämättömän eksoottinen "metsäbaari" jossa joimme oluet. Hiekkarantoja eteläkärjessä. Neuvostoaikana saari tyhjennettiin ja sinne tuli miinatehdas ja ohjustukikohta, saari ei ole siitä toipunut. Eteläosassa on vanhoja, osin asuttuja taloja ja kirkko ja 1700- luvun linnoituksen rauniot. Upeita kukkaniittyjä ja synkkiä metsiä. Saaren nähtävyyksiin kuuluu erilaisia sotilasajan rakennelmia, mm kapearaiteinen juna, ja tyhjistä miinoista tehtyjä rakennelmia. Toisella käynnillämme ennen Suomeen paluuta poimimme metsästä muutaman litran kanttarelleja.

Lohusalu. Hyvä satama ja palvelut, ja moderni ravintolarakennus, jossa söimme lounaan. Emme yöpyneet.

Dirham. Viron mantereen luoteiskärki eli "lands end" houkuttelee kävijöitä etenkin Virosta. Ikivanhaa ruotsalaisten asuttamaa aluetta, "Noarootsi". Nykyään ei ruotsia puhuta. Satama sekainen (jonkinlainen vanha tehdas jonka funktio ei selvinnyt), veneilijöille asialliset palvelut sataman huoltorakennuksessa, jossa myös ravintola. Myös kauppa aika lähellä. Kiinnostavia kävelykohteita ja hiekkarantoja.WLAN.

Haapsalu. Satamassa kolmekin kilpailevaa (ja riitelevää) vierasvenesatamaa, joista osuimme keskimmäiseen, kuulemma siihen oikeaan. Satamassa niukahkot peruspalvelut ja "fiini" ravintola. Mutta ennen kaikkea kävelymatkan päässä historiallinen ja kaunis Haapaslun kaupunki, jossa on paljon ravintoloita, vanha Piispanlinna, kylpylä, ja nähtävää vaikka päiväkausiksi. WLAN

Heltermaa. Hiidenmaan itäosassa, sinne saapuvien autolauttojen satama, mutta myös vierasvenesatama. Kioski ja kahvila lauttasatamassa. Matkamuistopuoti lähellä, ei juurikaan muuta nähtävää, mutta säännölliset bussiyhteydet muualle Hiidenmaalle. WLAN terminaalissa.

Kärdla. Hiidenmaan koillisosa. Uusin, suurin ja parhaiten varustettu ja parhaiten toimiva virolainen vierassatama. Polttoainetta, baari ja kauppa. Auto- ja polkupyörävuokraus. Kävelyetäisyydellä kiinnostava Kärdlan pikkukaupunki, jossa puoteja ja ravintoloita yms. Ruokailimme erinomaisessa rantaravintolassa venesatamasta etelän suuntaan.

PS. Sanoin joistain paikoista että "fiini", mutta se ei ole negatiivista; niinkuin Virossa käyneet tietävät, meno siellä on hyvin rentoa.