torstai 9. lokakuuta 2014

Loistava Pommern

Maarianhaminassa on paljon nähtävää, muun muassa museolaiva Pommern. Miehistö arpoi pitkään, viitsiikö laivaan mennä sisälle, se kun maksoi. Onneksi menimme. Laiva on loistavasti säilynyt ja hienosti museoitu kohde purjelaivakauden loppuajoilta. Se on palanen Suomen modernisaatiota ja kansainvälistymistä. Ja se on aikansa tulkki.
Joten sanottakoon nyt, että museona laiva on parhaita mitä olen nähnyt. Kannen alainen tyhjä lastitila on muutettu näyttelytilaksi, säilyttäen kuitenkin laivan sisäpuolen luonteen. Esineistöä on runsaasti, ja laivassa esitetään myös Pommernilla kuvattua dokumenttifilmiä. Ilman sitä elämys olisi jäänyt puolitiehen.
Suurimman vaikutuksen tekivät laivan mittasuhteet ja sen luonne. Ne muistuttavat, että purjelaivan estetiikka on pelkkä sivujuonne. Vasta laivalla käynti palauttaa maan pinnalle. Laiva on suunnaton tyhjä kuori, joka on tarkoitettu mahdollisimman suuren lastimäärän kuljetukseen mahdollisimman halvalla maailman ääristä. Laivan sisällä teimme silmämääräisen laskelman, kuinka paljon lastia sinne saa pinottua, oli se sitten viljasäkkejä tai (Pommernin loppuajalta) lannoitteeksi tarkoitettua linnunkakkaa eli guanoa. Laskelmamme sanoi: 2000-5000 tonnia. Ja se osoittautui oikeaksi.
Suomalainen merenkulku oli 1800- luvun lopulla menestystarina. Ja se perustui pitkälti siihen, että laivat rakennettiin halvalla, omasta puusta ja paikallisella työvoimalla. Pommern oli tosin ostettu käytettynä. Ja suomalaisten merimiesten palkat olivat alan kehnoimmat. Väitetään (ei koske Pommernia), että ensimmäisessä ulkomaisessa satamassa jopa puolet miehistöstä saattoi karata laivasta. Pommern on nelimastoinen parkki (raakapurje- eli täystakiloitu alus, lukuunottamatta tainta mastoa, jossa on luovimista auttava helpommin käsiteltävä kahvelipurje). Vastoin yleistä luuloa raakatakiloitu laiva on purjelaivoista tehokkain, mutta se vaatii suuren miehistön. Ei ihme, että miehistökuluja koetettiin minimoida. Ja samasta syystä purjelaivojen kehitys kulki kohti vähemmän miehiä vaativia kahvelitakiloituja aluksia, kuunareita.
Joten: ulkoa niin kaunis, uljas ja romanttinen Pommern paljastui pelkäksi rahantekokoneeksi. Sen muoto palveli vain tätä tarkoitusta. Ja mittasuhteet korostivat tätä talouden ylivaltaa. Järjestelyt heijastivat myös 1800- luvun yhteiskunnan avointa eriarvoisuutta ja kerroksisuutta (nykyäänhän tämä yritetään peittää). Laivan suunnattomaan tilavuuteen nähden sen reilun parinkymmenen hengen vahvuinen miehistö sai ahtautua naurettavan pieneen skanssiin aivan liian lyhyisiin kerrossänkyihin. Ja miehistö oli kuitenkin laivan moottori, se joka sai sen liikkumaan. Vanhaan meritapaan skanssi on laivan etukannella (sanonta ”olla merimiehenä” kuuluu ”sailing before the mast” - seilata maston etupuolella). Samaisen perinteen mukaan takakannella sijaitsivat päällystön tilat, aseet (ei toki Pommernissa) ja muonavarat; alun perin järjestely oli syntynyt kapinoiden tukahduttamista varten.
Toki päällystön tilat olivat paremmat, oikeastaan aika viihtyisät. Kapteeni asui mukavasti, mutta hänen luonaan piti olla myös laivan edustustilat. Kapteenihan joutui neuvottelemaan lasteista satamissa, ja ottamaan vastaan myös mm tullimiehiä. Hän todella vastasi kaikesta, laiva oli oikeastaan kuin liikeyritys, joka oli täysin oman onnensa nojassa kotisatamasta lähdettyään. Pommern saattoi ottaa myös puolen tusinaa matkustajaa, heidänkin tilansa olivat päällystön puolella.
Päällystön ja miehistön välillä oli myös omat asuin- ja työtilat ”keskijohdolle”: puosulle (miehistön esimies), puusepälle, purjeenkorjaajalle, konstaapelille (talousvastaava, mm muonitus), kokille, stuertille ja donkille (vinssien apuhöyrykoneen käyttäjä ja metallimies). Dantea mukaillen, tämä oli helvetin ensimmäinen piiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti