Hankalasti alkoi kesäkausi ...

Veneilykesä 2014 ei oikein alkanut hyvin. Ensinnäkin, keväällä täkki (lähinnä laidat, koska etu- ja takakansi on tiikkiä) oli tosiaankin murheellisessa tilassa. Lakka oli kauttaaltaan halkeillut ja rypistynyt. Eikä sen kunnostuksesta ollut montaakaan vuotta. Oli pakko ottaa kaikki lakka pois. Se on aika haasteellinen homma, koska mahonkitäkki haalistuu voimakkaasti, ja tulos on yleensä väkisinkin kirjava. Laiskuuttani / aikaa säästääkseni päätin käyttää nauhahiomakonetta, ja viimeistellä tulos epäkeskokoneella ja käsin. No, ei tullut ihan ensiluokkainen, mutta menettelee. Myös kyljet piti hioa hyvin (epäkeskokoneella), koska vanha lakka oli osin likaantunut, ja siinä oli jopa hometäpliä - onneksi vain pinnassa. En kuitenkaan hionut puulle asti, koska lakka oli hyvin puussa kiinni. Lakkaushommia tuli kumminkin paljon ja aikaa kului. 

Ja sitten: vanhan ja nuhjaantuneen pressun kaaren kiinnityslenkki oli edelliskesänä katkennut. Puotilassa sijaitsevasta pressufirmasta löytyi onneksi samanlainen lenkki. Piti vain saada vanha osa irti kaariputkesta ja uusi tilalle. Se onnistui puhalluslampulla kuumentamalla. Mutta ei siinä vielä kaikki- seuraavaksi pressun neulokset ratkesivat - eikä uutta pressua saisi mitenkään tälle kesälle. Onneksi tallessa oli edellinen huonokuntoinen pressu. Joten se saisi palvella tämän kesän.

Lisäksi ankkurivalon muovikupu oli särkynyt, se oli vuosikymmenien kuluessa hapertunut. Oli kova etsiminen, ihan samanlaista ei löytynyt, joten koko valaisin piti vaihtaa ja senkin asennus valomaston päähän otti aikansa. Onneksi löysin suunnilleen samankokoisen ankkurivalon.

Niinpä vesillelasku viivästyi, ja kun kevätkin oli tosi lämmin, vene oli ravistunut aika lailla. Vaikka turvottelin venettä ruiskulla, se vuoti veteen laskettaessa niin paljon, että vene piti ajaa rantapenkkaan turpoamaan. Mutta jo parin tunnin kuluttua se piti vettä, ja saatoin ajaa sen Kipparilahteen.

Vaikeudet ei loppuneet tähän. Jo syksyllä huomasin, että moottorin alla olevassa kaukalossa oli tilkka mustaa öljyä. Koska suodatin oli aika löysällä, toivoin, että öljy olisi tullut suodattimen tiivisteestä. Mutta kun ei. Muutaman päivän kuluttua vesillelaskusta huomasin että kaukalossa oli taas pari desiä öljyä. Tunnusteltuani käsin moottorin alta vaikutti siltä että öljy tulee vauhtipyörän kopan reunasta. Mieleeni tuli kampiakselin stefa (siis tiiviste). Koetin pyöräyttää koneen käyntiin, mutta startista kuului: naks-fiuuuuuh. Starttari ei mennyt päälle. Oliko öljy mennyt kopan kautta starttiin?

Nyt tarvittaisiin ammattiapua. Soiteltuani puolenkymmentä soittoa löytyi lopulta avulias firma, joka arveli, että vian voisi korjata veneessä. He avasivatkin näppärästi koneen, ja koko tarina alkoi paljastua. Kuten arvelinkin, stefa vaihdettiin. Starttarissa ei kumminkaan ollut öljyä, vaan se oli ruostunut pilalle. Lisäksi pakosarjan päässä oleva valurautainen mutka, jonka kautta jäähdytysvesi johdetaan pakoputkeen, oli ruostunut puhki. Merivesi pääsi tippumaan juuri starttimoottorin ja vauhtipyörän kopan reunaan, ja oli varmaan mennyt siitä sisään (siinä kun ei ole varsinaista tiivistettä). Ja koska kopan alaosassa oleva pieni proppu oli kiinni, vesi saattoi kertyä koppaan jatkamaan tuhotyötään. Joten uusi starttari piti hommata. Mutta pakosarjan mutkalla oli pitkä toimitusaika, joten firman miehet tekivät väliaikaisen korjauksen hitsaamalla - uusi mutka saataisiin vasta elokuun lopulla.

Hyvää tuuria oli kumminkin, että starttari hajosi kotisatamassa. Joten kaiken kaikkiaan saatoin olla pienestä rahanmenosta huolimatta tyytyväinen. Tiikka saattoi nyt odottaa kesän seikkailuja. Ja ennen kaikkea suurta tutkimusretkeä Ahvenanmaalle.

Tiikan voimanlähde avattuna.