Veneilykauden päättyessä

Tiikka on taas paketissa talvehtimassa. Pieni yhteenveto veneilykaudesta voisi olla paikallaan.

Taaskin liikuttiin itäisellä Suomenlahdella. Merimaileja tuli mittariin yllättävän paljon, kuusi- ja puolisataa. Se saattaa osin johtua siitä, että vieraita oli paljon. Ajeltiin edes takaisin, ja miehistön jäseniä poimittiin ja jätettiin eri rannikkokaupunkeihin. Säät oli mainiot, eikä ihmeempiä kommelluksia sattunut.

Kompressorijääkaappi oli positiivinen yllätys. Se jäähtyi todella nopeasti, piti ruoat kylmänä, oli käyntiääneltään hiljainen, ja ennen kaikkea, se vei ilahduttavan vähän sähköä. Talousakkua ei saatu kertaakaan tyhjäksi. Pieni miinus on, ettei siinä ole oikeaa termostaattia, vaan säätönuppi, jonka asento pitää hakea kokeilemalla. (Johtunee varmaan siitä, että melko syvässä kaapissa on vaikea löytää pistettä, jonka lämpötilaa olisi edustava). No, osoittautui, että säätimen sopiva arvo oli meillä noin 30 - 40% maksimista.

Pieni kommellus tuli asennusvaiheessa. Jääkaappi ei suostunut käynnistymään, vaan meni heti alijännitettä osoittavaan vikatilaan. Syyksi osoittautui, että moottorin kautta tuleva virtakaapeli, joka kulki tehdasvalmisteisessa kaapelinipussa, oli kovin ohut, jolloin kompressorin käynnistysvirta aiheutti liian suuren jännitepudotuksen. Asia järjestyi lisäämällä maa- ja syöttövirroille kuuden neliön ohituskaapelit.

Ja taas pientä ihmistä koulutettiin. Keväällä vaihdettu laturi lakkasi lataamasta. Tarkistin kaapelien liittimet, ei auttanut. Joten laturi irti, sitten takaisin liikkeeseen, siellä käytettiin koepenkissä, jossa osoittautui toimivaksi, takaisin veneeseen, ja johdot kiinni. Ja kas, toimii taas kuin junan vessa.

Mutta lakat askarruttaa taas. Ennen niin hyviin toimineella tusinalakalla lakattu täkki menikin kesän aikana huonoon kuntoon. Joten tiedossa on keväällä kohtalaisia hionta- ja lakkaushommia. Pitänee palata kalliisiin ”merkkilakkoihin”. Ja kyljetkin, jotka on olleet hyvässä kuosissa 6-7 vuotta, on taas aika käsitellä ja lakata.