sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Moottori ym. huolia

Huomaan laiminlyöneeni blogiani, mutta aion korjata asiaa. Nyt kesän alkaessa voisi olla paikallaan katsaus huolto- ja korjausasioihin. Ehkä niistä on hyötyä jollekin.
Syksyllä huomasin, että veneen vasemman kyljen keskellä oli intialaisen elefantin korvan kokoinen tumma läiskä. Keväällä syy selvisi. Täkin ja laidan yhtymäkohdassa ollut kitti- tai liimasauma oli jostain syystä raottunut muutaman sentin matkalta, ja vesi oli tunkenut kylkilaudoituksen lakan ja puun väliin. Outoa, mutta kaikenlaista voi sattua. Eipä muuta kun raappausta, kuivattelua, kittausta, hiontaa ja lakkausta. Näin parhaaksi uusia koko täkin ja reunalistojen pintakäsittelyn, jotta asia ei toistuisi. Työtä aika lailla, mutta onneksi sain aputyövoimaa. Puuveneen omistajan iloja, joten ei siitä sen enempää. 
Ja sitten moottoriasiat. Koneesta en ole vamaan kertonut, että se on Perkins Perama M30, noin vuodelta 1990.
Aiemmin olen kertonut, kuinka pari vuotta sitten startti sanoi itsensä irti. Osasyynä saattoi olla pakosarjan ja pakoputken välinen liitosmuhvi. Sitä hoidettiin hitsaamalla. Samalla vaihdettiin kampiakselin vauhtipyörän puoleinen stefa, koska koneessa oli ollut öljyvuotoa.
No seuraava vika. Kesällä 2016 koneella oli ilmavaivoja, eli aina välillä kone ei käynnistynyt, ennen kuin polttoainejärjestelmä ilmattiin. Lisäksi näytti esiintyvän polttoaine- ja öljyvuotoa. Vaihdoin siirtopumpun, koska se oli eräs epäilty, ja aika helppo homma. Vaan ei auttanut.
Joten keväällä 2017 Vantaan diesel-asennuksen miehet kävi irrottamassa pumpun sisuskalut, ja veivät samalla suuttimet huoltoon. Ja se auttoi, ilmavaivat loppuivat ja kone alkoi hyrrätä tasaisesti. Kaikki hyvin, mutta pakosarjan muhvi vuoti edelleen, ja öljyvuotokaan ei poistunut. Tilasin syksyllä pakosarjaan uuden liitosmuhvin, se oli nätin näköinen ja ruostumatonta terästä.
Tänä keväänä Vantaan diesel-asennus sai tulla uudelleen tutkimaan moottoria. He löysivätkin öljyvuodon paikan. Se oli polttoaine- ja vesipumpun pyöritysakselin tiiviste, ja sen vaihtamiseksi pumppu piti taas irrottaa. Samalla huollettiin vesipumppu ja vaihdettiin kampiakselin etupään stefa. Itse vaihdoin pakosarjan muhvin uuteen. Se olikin hankala homma. Ruuvit ja mutterit oli ruostuneet, ja tilaa niiden avaamiselle oli tavattoman vähän. Lisäksi muhvin pakokaasujen poistoputki sojotti hieman eri suuntaan kuin ennen. Sain tapella sen kiusankappaleen kanssa ainakin viisi tuntia.
Venekin oli helteisen kevään ja pitkän remontin takia ravistunut pahasti, joten onneksi päätin laittaa Hempelin Proof 10 venekittiä auenneisiin saumoihin. Vene vuoti silti aika lailla, mutta pysyi pumppaamalla pinnalla. Vuoto loppui kumminkin noin kuudessa tunnissa. Ja mikä parasta, ei ole öljy- eikä polttoainevuotoa, ja moottori kehrää.
Nyt vain kohti uusia seikkailuja!

Kiusankappale

perjantai 5. elokuuta 2016

Jatulin tarhassa

Veneilijä voi löytää jatulintarhan melkein mistä vain: Suomenlahdelta, Saaristomereltä tai Pohjanlahdelta. Ja kun sellaisen löytää, tulee lähes ajattelematta mieleen, mitä pitää tehdä. Pitää kävellä se läpi. Ja näin jatulintarhoja on varmaan aikanaan käytettykin. Vaikka niitä on joskus myös pelätty. Nehän voivat olla muinaisten pelottavien jättiläisten, jatulien taikakuvioita.
Jatulintarhojen historia katoaa muinaisuuden hämärään. Niitä ja sen kaltaisia kivilabyrinttejä on löydetty lähes kaikkialta vanhasta maailmasta: Euroopasta, Lähi-idästä ja Intiasta. Osa niistä on ikivanhoja. Niiden tarkoitusta ei tarkkaan tiedetä, tai sitten niitä on ollut useita. Ne saattavat liittyä uskontoihin, riitteihin ja taikoihin. Muuta selitystä ei oikein ole - ja jostain syystä niitä kuitenkin on tehty.
Kippari on löytänyt kymmenisen jatulintarhaa, osan Perämereltä ja osan itäiseltä Suomenlahdelta. Osa niistä on selvästi ikivanhoja, osa aivan uusia. Kirkko on luultavasti yrittänyt hävittää pakanallisia jatulintarhoja, mutta koska niitä on kuvattu vanhoissa kirkkojen seinämaalauksissa, niille on myös annettu kristillistä symboliarvoa. Näyttää siltä, että jatulintarhojen latominen on keskeytymätön perinne, meidän aikanamme niitä varmaan tehdään lähinnä huvin vuoksi. Se kuulostaa jotenkin hienolta. Menneisyys jatkuu meissä, vaikka emme aina ymmärrä syytä.
Komea jatulintarha Mustaviirissä, itäisellä Suomenlahdella.

Kulttuuria Kustavissa

Kävimme kyläilemässä Iniössä, ja meidät houkuteltiin lähtevään Kustaviin Volter Kilpi-päiville. Mikäpä siinä. Myös Kustavin vierasvenesatama osoittautui mainioksi, ja satamassa on erinomainen ja suosittu ravintola. Kuntakeskukseen, missä kulttuuritapahtumaa vietetään on parin kilometrin kävelymatka. Kylällä on myös iso marketti ja muitakin kauppoja.

On perin merkillistä, miten suhteellisen vähän luetun ja myös melko vähän kirjoittaneen kustavilaisen kirjailijan ympärille on syntynyt niin laaja ja suosittu kulttuuritapahtuma. Mutta Volter Kilpi (1847-1939) onkin sitten kirjoittanut todella painavaa tekstiä. Hän on Aleksis kiven ohella suomalaisen kirjallisuuden suurmiehiä. 

Volter Kilven tiiliskiviromaani "Alastalon salissa" on suomalaisen meriromaanin ylittämätön klassikko. Se on melkein pakko lukea! Kirja sijoittuu purjelaivakauden loistoaikaan 1800- luvun puoliväliin. Siinä kuvataan, kuinka kustavilaiset isäntämiehet kokoontuvat Alastalon suureen saliin merkitäkseen osakkuutensa suunniteltuun uuteen parkkilaivaan. Kirja on siis yhden iltapäivän tapahtumia kuvaava romaani. Se pitää kuitenkin sisällään useita kertomuksia tai pienoisromaaneja, joista "Albatrossin tarina" on julkaistu myös erillisenä. Mutta miksi tyytyä vähempään, kun voi yhtä hyvin lukea koko kirjan! 

Kirjalla on tosin haastava maine. Sitä on joskus verrattu James Joycen Odysseukseen, mutta kun Joycen kirja on fantasisoivaa tajunnanvirtaa, Kilpi kirjoittaa jykevää realistista tekstiä. Kustavi on suomenkielistä seutua, mutta kirja ei ole mikään murrepakina. Kilpi on kehittänyt omanlaisensa kielityylin, siinä hän astelee Aleksis Kiven jäljillä. Kirjan kynnyksenä pidetään jaksoa, jossa Härkäniemi valitsee itselleen piippua Alastalon piippuhyllystä. Kohtaukseen on uhrattu peräti 60 painosivua. Se on eräänlainen pakollinen riitti, jonka läpäistyään lukija tempautuu kirjan imuun. 

Joten siitä kirjaa lukemaan! Se on suorituksena kuin Kap Hornin kiertäminen purjelaivalla idästä länteen. Merenkulkijoiden tapaan törkeää liioittelua, mutta näin voi kyllä komeasti kehuskella!


torstai 4. elokuuta 2016

Keskiaikainen Korppoo

Verkanin venesatama on lähellä Korppoon kirkonkylää. Sen verran kai voi sanoa. Korppoo kun on nykyään osa Paraisten "kaupunkia", niin että nimissä on vaikea olla tarkka. No, joka tapauksessa Korppoo on entinen kunta. Venesatama on oikein hyvä ja satamassa on myös erinomainen ravintola.
Mikä ilo on kävellä satamasta reilun kilometrin matka kirkonkylään! Kaunis ja rehevä lounaissuomen luonto, kukkia, isoja vanhoja puita, joukossa myös paksuja vaahteroita ja tammia. Ja kauniita vanhoja ja uudempiakin taloja. Todellista kulttuurimaisemaa. Ja miten masentavaa on tulla kyläkeskukseen, johon ilmeisesti on aikanaan iskenyt 70- luvun modernisointivimma. Siistiä .. mutta aukeaa, modernia ja kauhean rumaa. Samanlaisen masennuksen olen kokenut monessa muussakin vanhassa kyläkeskuksessa - yksi masentavimpia oli Ilomantsi.
Mutta onhan jotain vanhasta sentään jäljellä. Hiukan syrjässä nököttää Korppoon keskiaikainen harmaakivikirkko, pyhän Mikaelin kirkko, arkkienkelin mukaan nimetty. Sinne heti turvaan. Siellähän lepakonsiipinen ja miekkaa heiluttava arkkienkeliä esittävä puuveistos odottaakin. Kirkossa muistan, että olenhan ollut täällä aiemminkin. Vuonna 2010 pyöräilimme vaimon kanssa saariston rengasreitin läpi, ja silloin valokuvasin kirkkoa. Kirkossa on nimittäin ainutlaatuisia keskiaikaisia seinämaalauksia. Ne oli maalattu piiloon uskonpuhdistuksen (mikä törkeä ja yksipuolinen sana) jälkeisessä puritaanisessa uskonkiihkossa. Onneksi ne on onnistuttu suurelta osin palauttamaan, kun kirkkoa restauroitiin 1980- luvulla.
Kirkon opaslehtisessä väitetään, että keskiaikaiset maalaukset ovat taiteellisesti vähäarvoisia. Johan on outo väite! Tuntematon kirkkomaalari on piirtänyt ilmavan keveitä ja iloisia kuvia, hurjalla luovuudella ja taidesuunnista piittaamatta. Seinään on maalattu jopa jatulintarha, täysin pakanallinen kuvio. Nuo maalaukset saavat ajattelemaan keskiaikaa uudella tavalla. Minun on pakko liittää tähän maalauksista ottamiani valokuvia.
   
   
    

tiistai 2. elokuuta 2016

Syvä, sininen meri

Moni ihminen on ihaillut, erityisesti Kreikan saaristossa, miten syvän siniseltä Välimeri näyttää. Minäkin olen sitä ihmetellyt kaukaisessa Koronin kylässä. Ja miksei Itämeri ole yhtä sininen?
 
Mutta ehkä se onkin. Korppoon ulkopuolella on Stora Hästön saari. Saari on ollut lähisaarien kalastajilla hevosten laidunmaana, siitä nimi. Metsähallitus on merkannut saaren retkipaikaksi, ja rakentanut grillipaikan ja huussin. Saaressa onkin mainio suojainen lahti, joka on hyvä satama useimmilla tuulilla - jopa itätuulella, jos asettuu poukaman eteläiselle reunalle. Ja saarella on hieno luontopolku.

Tämä on juuri se saari, jolta löytyy myös vedenalainen luontopolku. Kaksikin, toinen snorkkelisukeltajille ja toinen laitesukeltajille. Minulla ei ollut laseja mukana, joten valitsin maanpäällisen luontopolun. Jossain vaiheessa tuo polku nousee korkean kallion päälle, josta aukeaa näkymä etelään, merelle päin. Ja sama huikaiseva tunne kuin Kreikassa. Miten meri voikin olla noin sininen. 

Niin, miten? Alan miettiä selityksiä, ja luulen keksivänikin. Täällä Suomen matalalla rannikoilla katsomme yleensä merta läheltä meren pinnan tasoa. Välimeri aukeaa ihailtavaksi usein joltain korkealta näköalapaikalta, josta mereen katsotaan alaspäin, varsin jyrkässä kulmassa. Juuri niinkuin Stora Hästön kalliolta, ja sieltä katsoen meri on aivan yhtä sininen.

Nyt täytyy tunnustaa, että olen värisokea. Mutta koska sininen on se väri, jonka näen kirkkaimpana, minulla lienee tässä oikeus puhua väreistä. Joten minulle meren sininen on syvä ja lämmin. Mutta olen huomannut, että syksyllä, kun vedet kylmenevät, meren väri muuttuu. Lämpimästä ultramariinista se alkaa taittua kylmempään preussinsiniseen päin. Ja taas mietin syytä. Aaltoileeko kylmä merivesi eri tavalla kuin kesällä? En oikein usko siihen. Ehkäpä vesi on erilaista, siinä on vähemmän planktonia, ja auringon säteet painuvat heti syvään kirkkaaseen veteen. Ja aurinko on matalalla, ja sävyltään punaisempi, jolloin kontrasti meren siniseen taittaa sen värin hieman vihreään. Ehkä.

Stora Hästön suojainen lahti. Se sinisempi meri on vastakkaisella
puolella - mutta tuskin se kuvassa niin sininen olisi!


Hankoniemeä länteen

Kun ajelee Hankoniemen edustalla länteen, maisema muuttuu. Alkaa luotojen saaristo. Pyöreäselkäisiä kallioluotoja ja hieman isompia kalliosaaria. Hankoniemen kärjestä länteen luotojen saaristo tihenee, ja erityisen huomattavaksi se tulee lounaaseen mennessä. Suurin luototiheys on Örön linnoitussaaren ympäristössä. Samaan luotosysteemiin kuuluu myös Hangosta suoraan lounaaseen sijaitseva Bengtskärin majakkasaari.
Samaan tapaan länteen etenevä muodostelma on Salpausselän harju, joka sukeltaa mereen Hankoniemen päässä, se on nähtävyys jo sinänsä. Sitten harju nousee vielä kerran merestä muutaman kymmenen mailin päässä, Jurmon saarena.
Meri oli harvinaisen tyyni, niin että saatoimme rantautua Bengtskäriin. Rannat eivät ole kovin matalat, mutta ne ovat kallioiset ja suojaavia poukamia ei ole (paitsi se joka on vuoro- ja työveneiden käytössä). Koska saari on kaukana ulkomerellä eikä suojaavaa saaristoa ole millään puolella, heikkokin tuuli nostaa ison aallokon. Siitä johtuu saarella käynnin vaikeus.
Bengtskär on kyllä näkemisen arvoinen, kävi siellä sitten omalla tai vuoroveneellä. Majakka on suurin pohjoismaissa, ja se sijaitsee ällistyttävän pienellä saarella. Ja on se komea. Aikanaan koko majakka oli vaarassa tuhoutua, ei niinkään sotatoimien takia, vaan automatisoituna ja kylmilleen jätettynä se oli rapautumassa purkukuntoon. Eikä se ole täysin turvassa vieläkään, mutta ehkä ainakin tämän majakan säilymiseen alkaa uskoa. Vierailta peritään pieni pääsymaksu (majakan ylläpitoa ja korjauksia varten). Siitä hyvästä vieras saa tutustua lähes kaikkiin tiloihin, ja jopa kavuta kolmattasataa askelta kierreportaita aina lyhtykoppiin asti. Majakalta löytyy myös kaksikin kahvilaa, matkamuistokauppa, ja asiantunteva opastus.


Majakan eteläisessä seinässä on pyöreä sumutorven aukko -
valitettavasti sen koneisto on hävitetty.


Torniin kiipeäminen oli monille koettelevaa. Loppupäässä
odottavat vielä jyrkät rautatikkaat - sitä ei tässä vaiheessa tiedä.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Viron satamia

Viime syksynä kerroin yleisiä huomioita veneilystä Viron puolella. Joten nyt lupaamani lyhyet luonnehdinnat niistä satamista joissa tuli käytyä, idästä länteen.
Eisman vierassatama on uusi; komea moderni rakennus ja hyvät laiturit ym. viritykset. Mutta ei veneitä (siihen mennessä oli koko kesänä käynyt kymmenkunta venettä). Vastaanoton hoiti venäläinen ukko, joka ei oikein tuntenut muita kieliä. Lähellä ei kauppoja eikä palveluja, ainoastaan autio leirintäalue vähän matkan päässä. Seuraavana aamuna tapasimme puheliaan virolaisen naisen, joka kertoi taustat. Hän on naimisissa varakkaan venäläisen miehen kanssa ja he asuvat talvet Moskovassa. Ja he ovat investoinee naisen kotipaikkakunnalle, EU rahaa taisi olla myös mukana. Eisma pyrkii olemaan myös lomahotelli ja konferenssikeskus. Ongelma voi olla syrjäinen sijainti. Toivottavasti paikka löytää kävijänsä. WLAN.
Vergi on aikoinaan ollut itäisen Suomenlahden veneilijöiden suosima vilkas alkoholin ostopaikka, ja siellä on toiminut Superalko. Nyt viinakauppa on kiinni ja satama hieman rempallaan. Kaunis paikka, ja siellä on myös paikallisten suosima ravintola, joka todettiin asialliseksi. Parempaa voi olla tulossa, sillä vieraslaitureita oli alettu kunnostaa.
Viinistu on monipuolinen ja kiinnostava. Paikalla on aikanaan ollut tehdas, johon yksityinen keräilijä on perustanut virolaista taidetta esittelevän museon. Laajaan kokoelmaan kannattaa tutustua. Satamassa on myös hotelli ja ravintola, joka todettiin erinomaiseksi. Kauppaa ei ole, mutta eipä hätää. Hotellista sai vuokrata pienen sähköauton, jolla saattoi huristella 10 km päähän Loksan taajamaan ostoksille. Autossa oli kengurusähköä, mutta maksoi vain 5e/ tunti. WLAN löytyy.
Prangli on eksoottinen. Muutaman kilometrin pituinen ja asuttu saari on kesällä virolaisten lomalaisten suosima, saarelle tulee yhteysalus muutaman kerran päivässä. Löytyy kauppa ja kirkko, turistipuoti ja autokorjaamo (!). Paikallisliikennettä hoidettiin pickupeilla ja vanhoilla neuvostoaikaisilla Uaz- kuorma-autoilla joiden lavoille oli kyhätty penkkejä. Satama on pieni, palveluina puucee ja vesihana. Kilometrin päässä etelässä lahdenpoukaman vastarannalla on mainio ravintola. Satamamakasiini on myös jonkinlainen kulttuurikeskus, käyntimme aikana siellä oli railakkaat juhlat, joissa olut ja viina virtasivat ja kahden miehen bändi paahtoi aamuneljään. Paikalla kynnelle kykenevät lomalaiset ja vierasveneiden miehistöt.
Pirita, Tallinna. Paikka on jonkinlaista satamaa ja teollisuusaluetta, mutta sieltä saa polttoainetta. Pesu- ja WC- tilat niukat, mutta paikalla on parikin alkoholiliikettä, kaksi venetarvikekauppaa, ja pienen kävelyn päässä iso ja todella hyvin varustettu supermarket. Siis oiva huoltosatama.
Tallinna, satama. Paikka on ns. fiini, mutta tilaa löytyi helposti. Turvajärjestelyjä, joiden tekniikka hiukan ontui; ilmoittauduttaessa vaaditaan veneen rekisterikirja. WLAN, kauppa ja kaksikin alkoa. Mutta parasta: Tallinnan vanha kaupunki ihanuuksineen kävelymatkan päässä.
Naissaari. Hyvä satama. Saari on yli 10 km pitkä, vierasveneille peruspalvelut ja WLAN. Saarelle tulee yhteysalus. Ravintola, jota emme testanneet, ja käsittämättömän eksoottinen "metsäbaari" jossa joimme oluet. Hiekkarantoja eteläkärjessä. Neuvostoaikana saari tyhjennettiin ja sinne tuli miinatehdas ja ohjustukikohta, saari ei ole siitä toipunut. Eteläosassa on vanhoja, osin asuttuja taloja ja kirkko ja 1700- luvun linnoituksen rauniot. Upeita kukkaniittyjä ja synkkiä metsiä. Saaren nähtävyyksiin kuuluu erilaisia sotilasajan rakennelmia, mm kapearaiteinen juna, ja tyhjistä miinoista tehtyjä rakennelmia. Toisella käynnillämme ennen Suomeen paluuta poimimme metsästä muutaman litran kanttarelleja.
Lohusalu. Hyvä satama ja palvelut, ja moderni ravintolarakennus, jossa söimme lounaan. Emme yöpyneet.
Dirham. Viron mantereen luoteiskärki eli "lands end" houkuttelee kävijöitä etenkin Virosta. Ikivanhaa ruotsalaisten asuttamaa aluetta, "Noarootsi". Nykyään ei ruotsia puhuta. Satama sekainen (jonkinlainen vanha tehdas jonka funktio ei selvinnyt), veneilijöille asialliset palvelut sataman huoltorakennuksessa, jossa myös ravintola. Myös kauppa aika lähellä. Kiinnostavia kävelykohteita ja hiekkarantoja.WLAN.
Haapsalu. Satamassa kolmekin kilpailevaa (ja riitelevää) vierasvenesatamaa, joista osuimme keskimmäiseen, kuulemma siihen oikeaan. Satamassa niukahkot peruspalvelut ja "fiini" ravintola. Mutta ennen kaikkea kävelymatkan päässä historiallinen ja kaunis Haapaslun kaupunki, jossa on paljon ravintoloita, vanha Piispanlinna, kylpylä, ja nähtävää vaikka päiväkausiksi. WLAN
Heltermaa. Hiidenmaan itäosassa, sinne saapuvien autolauttojen satama, mutta myös vierasvenesatama. Kioski ja kahvila lauttasatamassa. Matkamuistopuoti lähellä, ei juurikaan muuta nähtävää, mutta säännölliset bussiyhteydet muualle Hiidenmaalle. WLAN terminaalissa.
Kärdla. Hiidenmaan koillisosa. Uusin, suurin ja parhaiten varustettu ja parhaiten toimiva virolainen vierassatama. Polttoainetta, baari ja kauppa. Auto- ja polkupyörävuokraus. Kävelyetäisyydellä kiinnostava Kärdlan pikkukaupunki, jossa puoteja ja ravintoloita yms. Ruokailimme erinomaisessa rantaravintolassa venesatamasta etelän suuntaan.
PS. Sanoin joistain paikoista että "fiini", mutta se ei ole negatiivista; niinkuin Virossa käyneet tietävät, meno siellä on hyvin rentoa.