Vaikka olen liikkunut merellä 1960- luvulta lähtien, en ole koskaan
tavannut hylkeitä (paitsi kerran Hailuotolaisen kalastajan rysään
hukkuneen hallin).
Kävimme Ahvenanmaan luoteisreunalla sijaitsevalla Själskärin
majakkasaarella - nimestä huolimatta siellä ei kuitenkaan näkynyt
hylkeitä. Sitten suuntasimme kohti Eckerön venesatamaa. Päätimme
suunnata reittimme Märketin majakkasaaren vierestä - se on Suomen
läntisin piste ja puoliksi Ruotsia. Ohjelmoin reittipisteet
satelliittinavigaattoriin - valmiita väyliä ei täällä ollut. Sää
oli helteinen ja meri tyyni - välillä ajettiin sinilevän seassa.
Sitten merestä nousi edessämme pyöreä möhkäle, joka pian
katosi. Se oli hylkeen pää! Olimme innoissamme. Pian näimme
seuraavan hylkeen. Ja sitten taas. Ennen pitkää olimme bonganneet
seitsemän hyljettä.
Eikä se jäänyt siihen. Reittimme kulki pienen luodon vierestä.
Kaukaa se näytti oudon muhkuraiselta. Kun tulimme lähemmäs,
näimme, että luodolla makasi hylkeitä aivan vieri vieressä ja
jopa päällekkäin. Niitä oli kymmenittäin, ehkä puolensataa. Kun
ohitimme luodon, hylkeet loikkasivat veteen ja lähtivät uimaan
kohti venettämme. Pian ne kuitenkin hajaantuivat.
Tunne oli ihmeellinen, melkein pyhä. Tuntui kuin olisimme olleet
valittuja.
