Paikallista herkkua

Kansalliset ja paikalliset ruokaerikoisuudet kiehtovat matkailijaa, mutta ovat usein myös koettelemuksia. Ahvenanmaalla paikallisia herkkuja tuntui olevan vähän, mutta ne osoittautuivat erinomaisiksi.

Ehkäpä tunnetuin paikallisruoka on pannukakku, Ålandspannkaka. Se on oikeastaan aika tavallista, mutta se outous on että se maustetaan kardemummalla. Periaatteessa se tehdään tähteeksi jääneen riisi- tai mannapuuron pohjalle. Herkku tarjotaan kermavaahdon ja vadelmahillon kera. Muukin hillo toki käy, esim mustikka tai tyrni.

Kardemumma tekee Ahvenanmaan pannukakusta omaleimaisen. Hyvää oli.

 Saarivaltakunnassa tehdään myös mainiota olutta. Testasimme useita lajeja Stallhagenia, sekä Föglö vapenia. Ja jos ei olut maistu, paikallista omenatuoremehua myydään isoissa pahvitonkissa. Sekin oli hyvää.

Monissa satamissa sai ostaa myös savukalaa. Se nyt on tietysti universaali saariston herkku muuallakin. Usein valitettiin että ”kun on vain ahventa”. Hassua. Savuahven kun on savukalojen aatelia. Sopii muuten jostain syystä hyvin tumman ja makean saaristolaisleivän kanssa syötäväksi.

PS. Näinä ankeina  kurinpalautuksen aikoina tuntui mukavalta mainostaa alkoholijuomia.

Jousikvartetti ja mökäfoni

Kobba Klintar on pieni ryhmä luotoja Maarianhaminasta lähtevän laivaväylän vierellä. Luodolla on erinomainen luonnonsatama, jota on paranneltu laitureilla ja aallonmurtajalla. Niinpä luodoilla on vanha luotsiasema. Nykyään paikka houkuttelee taiteilijoita ja matkailijoita. 

Tiikka kelluu suojaisessa laguunissa.

Luodoille on rakennettu vanhan mallin mukainen pyramidimainen pooki (valoton tunnusmajakka), jonka sisällä voi pitää kokouksia ja konsertteja. Kävimmekin siellä erinomaisen jousikvarteton konsertissa. Konserttiin syntyi erikoisia hetkiä, kun äkisti aivan suuren ikkunan edestä pyyhälsi kivitalon kokoinen ruotsinlaiva - ja tapaus toistui useita kertoja.

Taiteilijapatsas taiteilee. Takana luotsiasema ja pooki.

Luodoilla on myös kahvila, ja erityisen kiinnostava on vanha luotsiasema. Onneksi sen sisällä on säilytetty suuren sumutorven koneisto. Alakerrassa on koneet, jotka tuottavat paineilmaa. Putki nousee yläkerrokseen, jossa on ääntä tuottava turbiini. Lopulta ääni ohjataan ulos valtavasta suppilosta, jonka suuaukon kooksi arvioin noin neljä metriä. Torven soidessa meteli on varmaan ollut melkoinen.

 

Sumutorven koneisto. Dieselmoottori (oikealla) pyörittää
kompressoria, joka tekee paineilmaa säiliöön.

Ylökerrassa pieni turbiini kehittää paineilman voimalla ääntä, joka johdetaan torveen.

Luotsiaseman ullakolta avautuu sumutorven
pyöreä suuaukko.

Sumutorven suuaukko näkyy myös Bengtskärin majakan valokuvissa, mutta sen koneisto on valtettavasti ja ymmärtämättömästi hävitetty.

Loistava Pommern

Maarianhaminassa on paljon nähtävää, muun muassa museolaiva Pommern. Miehistö arpoi pitkään, viitsiikö laivaan mennä sisälle, se kun maksoi. Onneksi menimme. Laiva on loistavasti säilynyt ja hienosti museoitu kohde purjelaivakauden loppuajoilta. Se on palanen Suomen modernisaatiota ja kansainvälistymistä. Ja se on aikansa tulkki.

Joten sanottakoon nyt, että museona laiva on parhaita mitä olen nähnyt. Kannen alainen tyhjä lastitila on muutettu näyttelytilaksi, säilyttäen kuitenkin laivan sisäpuolen luonteen. Esineistöä on runsaasti, ja laivassa esitetään myös Pommernilla kuvattua dokumenttifilmiä. Ilman sitä elämys olisi jäänyt puolitiehen.

Suurimman vaikutuksen tekivät laivan mittasuhteet ja sen luonne. Ne muistuttavat, että purjelaivan estetiikka on pelkkä sivujuonne. Vasta laivalla käynti palauttaa maan pinnalle. Laiva on suunnaton tyhjä kuori, joka on tarkoitettu mahdollisimman suuren lastimäärän kuljetukseen mahdollisimman halvalla maailman ääristä. Laivan sisällä teimme silmämääräisen laskelman, kuinka paljon lastia sinne saa pinottua, oli se sitten viljasäkkejä tai (Pommernin loppuajalta) lannoitteeksi tarkoitettua linnunkakkaa eli guanoa. Laskelmamme sanoi: 2000-5000 tonnia. Ja se osoittautui oikeaksi.

Suomalainen merenkulku oli 1800- luvun lopulla menestystarina. Ja se perustui pitkälti siihen, että laivat rakennettiin halvalla, omasta puusta ja paikallisella työvoimalla. Pommern oli tosin ostettu käytettynä. Ja suomalaisten merimiesten palkat olivat alan kehnoimmat. Väitetään (ei koske Pommernia), että ensimmäisessä ulkomaisessa satamassa jopa puolet miehistöstä saattoi karata laivasta. Pommern on nelimastoinen parkki (raakapurje- eli täystakiloitu alus, lukuunottamatta tainta mastoa, jossa on luovimista auttava helpommin käsiteltävä kahvelipurje). Vastoin yleistä luuloa raakatakiloitu laiva on purjelaivoista tehokkain, mutta se vaatii suuren miehistön. Ei ihme, että miehistökuluja koetettiin minimoida. Ja samasta syystä purjelaivojen kehitys kulki kohti vähemmän miehiä vaativia kahvelitakiloituja aluksia, kuunareita.

Joten: ulkoa niin kaunis, uljas ja romanttinen Pommern paljastui pelkäksi rahantekokoneeksi. Sen muoto palveli vain tätä tarkoitusta. Ja mittasuhteet korostivat tätä talouden ylivaltaa. Järjestelyt heijastivat myös 1800- luvun yhteiskunnan avointa eriarvoisuutta ja kerroksisuutta (nykyäänhän tämä yritetään peittää). Laivan suunnattomaan tilavuuteen nähden sen reilun parinkymmenen hengen vahvuinen miehistö sai ahtautua naurettavan pieneen skanssiin aivan liian lyhyisiin kerrossänkyihin. Ja miehistö oli kuitenkin laivan moottori, se joka sai sen liikkumaan. Vanhaan meritapaan skanssi on laivan etukannella (sanonta ”olla merimiehenä” kuuluu ”sailing before the mast” - seilata maston etupuolella). Samaisen perinteen mukaan takakannella sijaitsivat päällystön tilat, aseet (ei toki Pommernissa) ja muonavarat; alun perin järjestely oli syntynyt kapinoiden tukahduttamista varten.

Toki päällystön tilat olivat paremmat, oikeastaan aika viihtyisät. Kapteeni asui mukavasti, mutta hänen luonaan piti olla myös laivan edustustilat. Kapteenihan joutui neuvottelemaan lasteista satamissa, ja ottamaan vastaan myös mm tullimiehiä. Hän todella vastasi kaikesta, laiva oli oikeastaan kuin liikeyritys, joka oli täysin oman onnensa nojassa kotisatamasta lähdettyään. Pommern saattoi ottaa myös puolen tusinaa matkustajaa, heidänkin tilansa olivat päällystön puolella.

Päällystön ja miehistön välillä oli myös omat asuin- ja työtilat ”keskijohdolle”: puosulle (miehistön esimies), puusepälle, purjeenkorjaajalle, konstaapelille (talousvastaava, mm muonitus), kokille, stuertille ja donkille (vinssien apuhöyrykoneen käyttäjä ja metallimies). Dantea mukaillen, tämä oli helvetin ensimmäinen piiri.