Ahvenanmaan muumisaaristo

Tove Jansson vietti lapsuutensa kesiä Pellingissä. Olen ajellut joitain kertoja pienen Klovharun luodon ohi (Pellingin lounaispuolella, se on Janssonin ja Tuulikki Pietilän mökkisaari). Läheistä Söderskärin majakkasaarta ympäröivät luodot on selvästi piirretty ”Muumipappa ja meri”- kirjaan. Mutta Muumipapan majakka ei kuitenkaan ole Söderskär.

Itse asiassa löysimme tämän majakan. Se on Själskärin luodolla seisova majakka Ahvenanmaan länsireunalla. Saareen on vaikea rantautua ilman perävenettä, vain muutamassa paikassa pääsee riittävän lähelle, mm vanhan laituripaikan luona. Saari on jokseenkin puuton ja vaikuttava. Olen varma, että tämä on oikea majakka (vertaa vaikka muumikirjan kuviin). Ja Janssonille myös Ahvenanmaa oli tuttua seutua.

Se oikea Muumipapan majakka?

Mutta todellinen ihmeiden saari ja oikea muumisaari on Kökarin länsipuolella sijaitseva Källskär. Vuonna 1958 ruotsalainen vapaaherra Göran Åkerhjelm ”löysi” purjehtiessaan Källskärin. Hän ihastui tähän taianomaiseen saareen, ja osti sieltä palstan, jolle alkoi rakentaa omaa kesäparatiisiaan. Arkkitehti Reima Pietilä suunnitteli sinne jykevän hirsihuvilan. Rakennettiin myös huvimaja ja vierasmaja. Huvilan ympärille raivattiin kivimuurien ympäröiviä puutarhoja, joihin istutettiin eksoottisia kasveja, löysin sieltä jopa viiniköynnöksiä. Läheisestä lähteestä johdetaan kasteluvettä kasvimaille. Vapaaherra somisti tiluksiaan myös marmorisilla antiikin patsaiden jäljitelmillä, ja korkealla kalliolla seisoo metallinen Hermes. Tämä ihmeellinen maailma on nykyään suosittu vierailukohde, sillä vapaaherra lahjoitti tiluksensa Ahvenanmaan maakuntahallitukselle, joka huolehtii rakennusten ja puutarhojen ylläpidosta.

Åkerhjelmin hirsihuvila

Patsas ja luola

Kivipuutarhoja

Mutta takaisin muumeihin. Tove Jansson oli ollut kesävieraana vapaaherran luona (Tuulikki Pietilä oli arkkitehti Reima Pietilän sisar, ehkä yhteys syntyi tätä kautta). Ja minusta tuntuu kovin siltä, että juuri tämä saari on monella tapaa Muumilaakson prototyppi. Jylhät kalliot ovat ehkä olleet mallina yksinäisille vuorille, ja saaren pohjoisosan vanha kalastusmaja sijaitsee syvässä laaksossa. Ehkä hiekkainen poukama on se, jossa muumit kävivät uimassa ja Muumipeikko sukelsi helmiä Niiskuneidille. Ja saarella oli useita luolia Nipsun löydettäväksi. Vaikutteiden saaminen on mahdollista, sillä Jansson ja Pietilä vierailivat saarella ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa, kun Åkerhjelmin huvila ei vielä ollut valmis. Vapaaherra pyysi Janssonia maalaamaan taulun (”Källskär”), jossa olisi kaksi (!) Vilijonkkaa. Todistettavasti Jansson vietti 1970-luvulla vapaaherran huvilassa ainakin kolme kesää (ja Åkerhjelm itse ehti nauttia saarestaan 27 vuotta).

Noidan mökki. (Åkerhjelmin skottilaisen serkun, miss Morrisin)

Näköala korkeimmalta kukkulalta yli Muumilaakson (löytyikö juuri täältä Taikurin hattu?)

Poukama, jossa muumit kävivät uimassa; onko takana Nipsun luola?

(Olen käyttänyt lähteenä lukuisia Källskäriä esitteleviä internet-sivuja, jotka löytää googlaamalla. Kuvat on kyllä omia, ja Jollan kameran linssissä oli aurinkorasvaa jota ei meinannut saada millään pois.)

Muumitalon mallina on ollut Glosholmin majakka Pellingissä. Sitä ei enää ole, koska se tuhottiin vuonna 1940.

Jälkikirjoitus vuodelta 2018:

En yleensä korjaile blogiani, ne ovat ajan lapsia, ja jälkiviisaus on aina hieman epäilyttävää. Mutta nyt teen poikkeuksen.

Mikä on Tove Janssonin yhteys Ahvenanmaalle ja Kökariin. Voiko Sälskärin majakka olla Muumipapan majakan esikuva? Sen mallista majakkaa ei nimittäin ole Suomenlahdella. Mutta onhan aina kuvia. Lähin samanlainen majakka on Ahvenanmaan Sälskär. Koetin selvittää asiaa tutkimalla ruotsalaisen Boel Westin kirjoittamaa Tove Janssonin ”parasta ja laajinta” elämänkertaa (2007). Hieman sekavassa ja aika ”taiteellisessa” kirjassa tuntuu kuitenkin olevan aukkoja. Vuonna 1941 Tove maalaa Ahvenanmaalla ja on siellä mukana näyttelyssä. Toven rakastettu ja sulhanen Atos Wirtanen, jonka Tove tapasi 1940- luvulla, oli myös kotoisin Ahvenanmaalta. Mutta enempää en tästä saanut irti. Ei siis voi tietää.

Onko Tove Jansson voinut vierailla myös Källskärillä? Tässä tulee ongelma, sillä varmaa on, että Tove vieraili Källskärillä ensimmäisen kerran1960-luvun alussa Tuulikki Pietilän kanssa. Aiemmasta ei ole tietoa. Källskärin jylhät kalliot ja syvät laaksot tuovat mieleen Muumilaakson Taikurin vuoren ja Yksinäiset vuoret. Pellingin seutu puolestaan on varsin tasaista. Ajoitus ei kuitenkaan täsmää, sillä keskeiset muumikirjat ilmestyivät 1946-1957. Vain ”Muumipappa ja meri”- kirjaan Sälskär ja Källskär olisivat voineet vaikuttaa.

Ne joilla on ja ne joilla ei ole

Aasinsiltoja seuraa. Kirjailija Ernest Hemingway rakasti merta ja oli aina heikkojen puolella. Karibialle sijoitettu romaani ”To have and have not” on saanut suomennoksensa nimeksi häveliäästi ”Kirjava satama”. Tämä kova kirja kertoo köyhän kalastusveneen kipparin Harry Morganin katkerasta kamppailusta perheensä toimeentulon eteen ja tylyä kohtaloa vastaan. Kovan mutta rehdin Morganin vastakohdaksi kirjailija asettaa saarilla juopottelevan joutilaan taiteilijaporukan. (Kirjasta on tehty myös viihdyttävä mutta hampaaton elokuva).

Takaisin Ahvenanmaalle. Jotain yhteistä tässä on: kirjallisuus ja taloudellinen eriarvoisuus. Entä johtuuko onnellisuus varakkuudesta vai köyhyyden puutteesta? Ainakin tilastoissa ahvenanmaalaiset ovat varakkaita. Keskimääräinen tulotaso on peräti 43% korkeampi kuin manner- Suomessa. Merenkulku on tuonut mukanaan vaurautta, saarilla on ollut ja on rikkaita laivanvarustajasukuja - ja vastapainoksi oli vielä 1900-luvun alussa hyvin paljon köyhyyttä. Pienet pellot, hankalat välimatkat, ja kalastusammatin epävarmuus.

Sally Salminen on kertonut rikkaista ja köyhistä kirjassaan ”Katrina”, joka voitti sensaatiomaisesti pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936 - Salmisen ollessa piikomassa New Yorkissa. Salmisen perheestä taisi tulla peräti viisi kirjailijaa. Salmisen kirja ärsytti varakkaita ahvenanmaalaisia, jotka uhkasivat Salmista oikeusjutulla.

Muita Ahvenanmaan mennyttä elämänmuotoa kaunokirjallisuuden kautta dokumentoineita, ja Salmisen sukulaisiakin, ovat Aili Nordgren ja Myrskyluoto-sarjan kirjoittaja Anni Blomqvist. Kökariiin sijoittuvat puolestaan Finlandia- palkitun Ulla-Leena Lundbergin monet kirjat.

Yövyimme Vårdön vanhassa postilaiturissa. Rannassa oli autolla liikkunut seurue, ja kysyimme, tietävätkö he, missä on Sally Salmisen kotitalo. Javisst, kuului vastaus. Me asumme siellä. Osoittautui, että he olivat Salmisen veljen jälkeläisiä. Satamassa oli veneilijöiden lainattavaksi tarkoitettuja polkupyöriä. Poljimme kylälle, ja löysimmekin kauniin puutarhan keskeltä sievän punaisen tuvan. Talon lähellä oli pieni ankkurilla koristeltu muistokivi. Ajoimme myös kirkolle - joka oli vanhuudestaan huolimatta aika ruma - ja osuimme heti Anni Blomqvistin haudalle.

PS. Vaikka Kustavi ei ole Ahvenanmaata - tosin ei ole kaukanakaan, kannattaa lukea myös Volter Kilven legendaarinen kirja ”Alastalon salissa”. Siinä isäntämiehet kokoontuvat merkitsemään osuuksia parkkilaivaan. Kirja on huima lukuelämys - jos pääsee jotenkin piipunvalintakohtauksen ohi.

Valtaa ja politiikkaa

Ahvenanmaan poliittinen asema on jossain määrin historiallisesti latautunut - tosin se ei onneksi ole mitenkään vakava. Ahvenanmaalaiset ovat jo yhtenäisen kielen takia etnisesti lähempänä ruotsalaisia kuin suomalaisia. Mutta maantieteen takia yhteydet Suomeen ovat aina olleet kiinteämmät kuin Ruotsin suuntaan. Maastamuutto suuntautuu kylläkin lähes kokonaan Ruotsiin. Ja maahanmuutto... no aikanaan ahvenanmaalaiseksi on ollut hyvinkin vaikea tulla, vaikka se kuulemma on helpottunut. Ahvenanmaalaisten strategiana on ollut puolustaa omaa erityisidentiteettiään.

Historiassa on parikin käännekohtaa. Venäläiset rakensivat 1800-luvulla Ahvenanmaalle valtavaa Bomarsundin linnoitusta. Voisihan saarilta käsin kontrolloida pääsyä Suomenlahdelle - ja myös Pohjanlahdelle. Suunnitelma oli mittasuhteiltaan tolkuton. Linnoituksen ympärille kehkeytyi 20 000 ihmisen yhdyskunta - kun koko Ahvenanmaan väestö on nykyisin 28 000! Vielä älyttömämmältä hanke näyttää kun käy paikan päällä ja katsoo merikortista, missä ollaan. Linnoitus rakennettiin Lumparnin sisämeren rannalle. Se on kapeiden salmien saartama - aivan sumpussa. Ei mitään järkeä!

No, Krimin sodan aikana vuonna 1856 britit ja ranskalaiset hyökkäsivät linnoitukseen 12 000 miehen ja 40 laivan voimalla. Linnoitus joutui antautumaan, ja se tuhottiin, hieman raunioita on jäljellä. Sodan jälkeen ja sen seurauksena Ahvenanmaa demilitarisoitiin.

Kipeämpi muisto syntyi, kun Ruotsi yritti kaapata itselleen tämän ikiaikaisesti Suomeen kuuluneen maakunnan vuonna 1918. Kantti ei kuitenkaan kestänyt. Kansainväliset sopimukset vahvistivat uudelleen saarten demilitarisoinnin, ja maakunnalle myönnettiin itsehallinto. Nykyisin niin Suomi, Ruotsi kuin Ahvenanmaakin ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Olen tosin kuullut suomalaisten virkamiesten nurisevan, kuinka maakunnan hallinto on Suomelle liian kallis. Mutta kokonaisuudessa soraäänet ovat mitättömiä. Ahvenanmaan mallia ja Suomen kielipolitiikkaa on pyritty tarjoamaan myös nykyajan kriisialueille malliksi - mutta se ei ole koskaan kelvannut. Järjen käyttö ei edelleenkään ole kurssissa maailmalla.

Aivan pyöreä Lumparn on muuten muinainen meteoriitin iskusta syntynyt kraatteri, läpimitaltaan vajaa 10 km. Sen pohjasta on löytynyt satojen miljoonien vuosien ikäisiä fossiileja, kuten ammoniitteja ja trilobiittejä.

Kuva liityy aiheeseen, mutta on Kastelholma, vanha linnoitus, jota alettiin tehdä jo 1300- luvulla. Ehkä sen läheisyys oli syynä Bomarsundin älyttömään paikanvalintaan.

Kohti onnellisten saaristoa.

Kesän suuri tutkimusretki suuntautui Ahvenanmaalle, joka on toistaiseksi ollut miehistölle terra incognita. Saaristo tunnetaan ehkä maailman onnellisimpana paikkana. Eikä se ole luuloa vaan tilastoa. Ovathan rantaruotsalaiset suomen onnellisimpia, ja ahvenanmaalaiset päihittävät heidätkin. Selviääkö nyt onnellisuuden salaisuus?

Ahvenanmaa kierrettiinkin ympäri vastapäivään, ja matka oli antoisa. Maisemat olivat pääosin jylhiä (toisin kun kuvittelin), ja monet seudut vaikuttivat jopa harvaan asutuilta. Johtuneeko hyvistä ilmoista, mutta onnellisuushypoteesi vaikutti toteennäytetyltä. Ja onnellisuus tuntuu tarttuvan, joten suosittelen kyllä kovasti Ahvenanmaan matkailua.

Tutkimusmatkailijan kannattaa varustautua opettelemalla ruotsia, tai virkistämällä kouluruotsi. Sillä kenenkään ahvenanmaalaisen ei todellakaan tarvitse osata suomea. Ruotsia puhumalla pääsee hyvin jutun alkuun leppoisien saarelaisten kanssa, ja toisin kun pohjanmaan rannikoilla, paikallinen murre ei ollut käsittämätöntä - tai sitten emme tavanneet murretaitureita. Ruotsin kieli on kohtelias ele, jota arvostetaan.

Yhdellä kirjoituksella en pysty paljastamaan onnellisuuden koko salaisuutta, joten seuraavissa jutuissa tutkitaan sitä pala kerrallaan.

Ahvenanmaalaiset viihtyvät keskenään - ja toivottavat muutkin viihtytmään.

Hankalasti alkoi kesäkausi ...

Veneilykesä 2014 ei oikein alkanut hyvin. Ensinnäkin, keväällä täkki (lähinnä laidat, koska etu- ja takakansi on tiikkiä) oli tosiaankin murheellisessa tilassa. Lakka oli kauttaaltaan halkeillut ja rypistynyt. Eikä sen kunnostuksesta ollut montaakaan vuotta. Oli pakko ottaa kaikki lakka pois. Se on aika haasteellinen homma, koska mahonkitäkki haalistuu voimakkaasti, ja tulos on yleensä väkisinkin kirjava. Laiskuuttani / aikaa säästääkseni päätin käyttää nauhahiomakonetta, ja viimeistellä tulos epäkeskokoneella ja käsin. No, ei tullut ihan ensiluokkainen, mutta menettelee. Myös kyljet piti hioa hyvin (epäkeskokoneella), koska vanha lakka oli osin likaantunut, ja siinä oli jopa hometäpliä - onneksi vain pinnassa. En kuitenkaan hionut puulle asti, koska lakka oli hyvin puussa kiinni. Lakkaushommia tuli kumminkin paljon ja aikaa kului. 

Ja sitten: vanhan ja nuhjaantuneen pressun kaaren kiinnityslenkki oli edelliskesänä katkennut. Puotilassa sijaitsevasta pressufirmasta löytyi onneksi samanlainen lenkki. Piti vain saada vanha osa irti kaariputkesta ja uusi tilalle. Se onnistui puhalluslampulla kuumentamalla. Mutta ei siinä vielä kaikki- seuraavaksi pressun neulokset ratkesivat - eikä uutta pressua saisi mitenkään tälle kesälle. Onneksi tallessa oli edellinen huonokuntoinen pressu. Joten se saisi palvella tämän kesän.

Lisäksi ankkurivalon muovikupu oli särkynyt, se oli vuosikymmenien kuluessa hapertunut. Oli kova etsiminen, ihan samanlaista ei löytynyt, joten koko valaisin piti vaihtaa ja senkin asennus valomaston päähän otti aikansa. Onneksi löysin suunnilleen samankokoisen ankkurivalon.

Niinpä vesillelasku viivästyi, ja kun kevätkin oli tosi lämmin, vene oli ravistunut aika lailla. Vaikka turvottelin venettä ruiskulla, se vuoti veteen laskettaessa niin paljon, että vene piti ajaa rantapenkkaan turpoamaan. Mutta jo parin tunnin kuluttua se piti vettä, ja saatoin ajaa sen Kipparilahteen.

Vaikeudet ei loppuneet tähän. Jo syksyllä huomasin, että moottorin alla olevassa kaukalossa oli tilkka mustaa öljyä. Koska suodatin oli aika löysällä, toivoin, että öljy olisi tullut suodattimen tiivisteestä. Mutta kun ei. Muutaman päivän kuluttua vesillelaskusta huomasin että kaukalossa oli taas pari desiä öljyä. Tunnusteltuani käsin moottorin alta vaikutti siltä että öljy tulee vauhtipyörän kopan reunasta. Mieleeni tuli kampiakselin stefa (siis tiiviste). Koetin pyöräyttää koneen käyntiin, mutta startista kuului: naks-fiuuuuuh. Starttari ei mennyt päälle. Oliko öljy mennyt kopan kautta starttiin?

Nyt tarvittaisiin ammattiapua. Soiteltuani puolenkymmentä soittoa löytyi lopulta avulias firma, joka arveli, että vian voisi korjata veneessä. He avasivatkin näppärästi koneen, ja koko tarina alkoi paljastua. Kuten arvelinkin, stefa vaihdettiin. Starttarissa ei kumminkaan ollut öljyä, vaan se oli ruostunut pilalle. Lisäksi pakosarjan päässä oleva valurautainen mutka, jonka kautta jäähdytysvesi johdetaan pakoputkeen, oli ruostunut puhki. Merivesi pääsi tippumaan juuri starttimoottorin ja vauhtipyörän kopan reunaan, ja oli varmaan mennyt siitä sisään (siinä kun ei ole varsinaista tiivistettä). Ja koska kopan alaosassa oleva pieni proppu oli kiinni, vesi saattoi kertyä koppaan jatkamaan tuhotyötään. Joten uusi starttari piti hommata. Mutta pakosarjan mutkalla oli pitkä toimitusaika, joten firman miehet tekivät väliaikaisen korjauksen hitsaamalla - uusi mutka saataisiin vasta elokuun lopulla.

Hyvää tuuria oli kumminkin, että starttari hajosi kotisatamassa. Joten kaiken kaikkiaan saatoin olla pienestä rahanmenosta huolimatta tyytyväinen. Tiikka saattoi nyt odottaa kesän seikkailuja. Ja ennen kaikkea suurta tutkimusretkeä Ahvenanmaalle.

Tiikan voimanlähde avattuna.