Lisää sähköä ...

Tiikka on jo kellunut kuukauden päivät kotisatamassa, mutta kilpailevat projektit vaativat aina veronsa – tänäkin keväänä oli ohjelmassa talon maalaus. Niinpä koetin rajoittaa telakkatyöt minimiin. Onneksi lakkaus oli hyvässä kunnossa, reuna- ja varvaslistoja vain piti korjailla. Ja laittaa pohjaan vahvempi myrkkymaali torjumaan suomenlahden sinnikkäitä merirokkoja.

Varsinaisena tämän vuoden projektina oli hommata jääkaappi. Siinä isoin ongelma on tämä: vanha summalaisvene on viimeisen päälle suunniteltu, lisäksi sen runko ja kajuutta ovat matalia. Tilaa on siis vähän, oikeastaan jokainen kuutiosentti on jo käytössä, enkä halunnut ruveta purkamaan vanhoja rakenteita. Tarvittiin siis paljon mittailua. Lopulta päädyttiin siihen että puolikiinteä kompressorikylmälaukku saattaa sopia vaatekaapin alaosaan.

Piti kuitenkin ensin huoltaa vaihtovirtalaturi, koska viime vuonna alkoi latausvalo vilkkua. Siis suurella vaivalla laturi irti ja huoltoon. Osoittautui, että oli halvempaa vaihtaa se käytettyyn ja tehdaskunnostettuun laturiin – käytännössä ne ovat uuden veroisia.

Seuraava ongelma: jääkaappi kuluttaa kuitenkin sen verran sähköä, että pitää lisätä toinen akku. Se on ensisijaisesti filosofinen kysymys, ja vasta sen jälkeen tulee tekniikka. Siis: aina on varmistettava että käynnistys, navigointi, kulkuvalot ja muut tärkeät toiminnat saavat sähköä. Toiselle akulle jää sitten mukavuus ja viihde. Samoin lataamisen tulee olla automaattista, ja hätätilassa myös viihdeakku pitää saada käynnistyksen tueksi. Suunnittelu johti juuri sellaiseen kytkentään, jonka löysin myöhemmin myös akkujen erotusreleen esitteestä.

Akun kanssa tuli sama pulma kuin jääkaapin: mihin se mahtuisi? Lopulta ainoa hyvä paikka oli vanha akkulaatikko ruorimiehen istuimen alla. Sinne vaan piti nyt tunkea kaksi akkua, plus pääkytkin ja erotusrele. Hyvä ratkaisu myös siksi että tarvitaan vain vähän lisäkaapelia. Erotusrele huolehtii automaattisesti siitä, että molemmat akut ladataan, ja että starttiakusta ei varasteta virtaa mukavuustoimintoihin. Se on kallis, mutta parempi ratkaisu kuin edellisessä veneessä käyttämäni erotusdiodit, jotka aiheuttavat tehohäviöitä ja hidastavat akkujen latautumista. Myös pääkytkin meni uusiksi, siihen tulee myös akkujen vaihto/rinnakkaisajoasento.

Vielä yksi tekninen pulma: akkukaapelit. Luotettavat liitokset kaapelikenkiin saadaan puristusliittimillä. Autosähköliikkeet, ainakin Adita Tattarisuolla, tekevät kaapeleita asiakkaan mittojen mukaan. Koska tila oli hyvin kriittinen, kaapelit piti kuitenkin räätälöidä asennuspaikalla. Tämä ratkesi, kun hommasin halvat kaapelipihdit – ne hoitivatkin asian. Saatoin myös säilyttää alkuperäiset 50 neliömillin starttikaapelit, vain kaapelikengät piti vaihtaa. Välikaapeleiksi hommasin 35 neliön kaapelia – sitä on helpompi taivutella, eikä muutaman kymmenen sentin kaapelinpätkistä tule merkittäviä jännitehäviöitä. Olennaista oli saada kaapeli siististi poikki jotta sen säikeet suostuisivat menemään kaapelikenkään. Primitiivinen ratkaisu osoittautui parhaaksi: terävä puukko, puupalikka ja vasara.

Yllättävän aikaavievää tuunaamista koko homma oli. Ja koska akut tuli päällekkäin, akun vaihto tulee olemaan hiukan hankalaa. Huoltovapaat akut on tietysti välttämättömyys. 

 

 Valmista tuli. Akku 1 alla, sitten filmivanerista välipohja, johon kiinni pääkytkin ja erotusrele. Ja viereen akku 2. Ja kiinnitys merenkäynnin kestäväksi.