tiistai 11. lokakuuta 2011

Valaistustekniikkaa

Kaudella 2011 olin suunnitellut yhtä sun toista teknistä uudistusta. Kuten kakkosakkua jääkaappia ja lämmitintä varten. Mutta nyt, kun syksy saa, ovat nuo uudistukset yhä tekemättä. Keväällä huomasin että veneen puuosat vaativat paljon pontevampaa käsittelyä kun olin ajatellut, ja lisäksi keväiset sadekuurot hidastivat lakkaushommia. Joten niinhän siinä kävi että suunnitellut uudistukset jäi tekemättä. Ikään kuin lohdutukseksi piti tehdä sitten pienempiä uudistuksia, kuten sähköinen juomavesipumppu kiinni jämähtäneen käsipumpun tilalle.

Ajattelin myös uudistaa valaistusta. Uudet hehkulamppuja korvaavat LED - polttimot ovat jo muutaman vuoden olleet markkinoilla, joten ajattelin että tekniikka olisi jo riittävän kypsää veneeseen otettavaksi. Hiukan toisin tässäkin kävi. Kulkuvalojen korvaavia polttimoita oli niukasti, ja hinnat oli hirmuiset. Joten ne jäisivät uusimatta. Kulkuvalojahan käytetään enimmäkseen veneen liikkuessa jolloin sähköä riittää. Ja tietysti navigointivalojen polttimiojen / valaisimien tulee olla hyväksyttyjä navigointikäyttöön. Näyttäisi, että on helpompaa löytää kokonaisia LEDeille suunniteltuja navigointivaloja kuin korvaaviksi hyväksyttyjä LED-polttimoita.

Sen sijaan uusin kajuutan valot. Entiset valot taisi olla 15-20 wattiset. Jos kummassakin kajuutassa poltetaan pitkään valoja, se ei ole ihan merkityksetöntä. Löysin korvaavat, muistaakseni kolmiwattiset LED - polttimot. Niitähän kelpaa poltella iltaisina lukuhetkinä, eikä tarvitse murehtia akun hiipumista. Mutta polttimoiden kanssa tuli outo ongelma. Niinpä seuraavassa kappaleessa on hiukan kovaa teknologiaa.

Valaisimissa oli BA15d lampunkanta. Se on pyöreä kanta, jonka kyljessä on kaksi nastaa ja pohjassa kaksi elektrodia. Ostamissani LED - lampuissa olikin BAY15d rakenne, joka ei sovikaan BA15d lampulle tarkoitettuun kantaan (ks. kuva). Kyseessä on myös kahden elektrodin kanta, mutta tämä kanta on tarkoitettu kahden hehkulangan lampuille, kuten auton jarruvaloissa. Ei ole mitään järkeä pakata LED - lamppua tällaiseen kantaan silloin kun siinä on vain yksi valopiiri. Tai se järki olisi se, että lampun voi panna kantaan vain yhdellä tavalla, jolloin napaisuus ei vaihdu. Mutta ko. LED - lampun kannassa oleva elektroniikka on napaisuudesta riippumaton, joten ei sekään syy päde. Näin kuitenkin on asia. LED - lamppua ei tunnu kertakaikkiaan saavan BA15d kannalla.

Joten eipä muuta kun viila käteen, ja viilaamaan lampun kannasta ylempi nasta pois. Lamppu pysyy kyllä paikallaan yhdelläkin nastalla. Kaiken kaikkiaan lamppujen korvaus onnistui, LED lamppu antaa paljon valoa - jopa enemmän kuin ennen - eikä sähkön kulutusta sen jälkeen tarvitse surra. Löysin myös sopivan LED - lampun ankkurivaloon - viilaustemppu piti tehdä sillekin.

Joten: LED - lamppuun siirtyminen kannattaa. Mutta kannattaa olla myös tarkkana. Tämän viilausongelman lisäksi ongelmana on, että kaupassa on myös kelvottomia, vähän valoa antavia lamppuja. Nyrkkisääntönä on, että hyvässä lampussa 1 w LED - tehoa vastaa noin 5-7 w hehkulampputehoa. Mutta kannattaa olla varovainen, koska lamput tehdään usein Kiinassa, missä valmistajien moraali on löysä. Joten kannattaa ostaa vain yksi lamppu ja kokeilla ensin sillä, ennen kuin rupeaa suurempaa lamppumäärää vaihtamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti